Virallista: Barcelona teki jälleen odotetun siirron – maajoukkuepuolustaja takalinjoille
Kuva: Getty Images
Emerson Royalia, 22, oli jo pitkään huhuiltu takaisin Barcelonaan, mutta vasta tänään on seura vahvistanut siirron. Brasilialainen oikea laitapuolustaja saapuu Kataloniaan Real Betisistä. Hyökkäävän pelityylin omaava Emerson tehoili Betisille 79 ottelussa viisi maalia ja jopa kymmenen maalisyöttöä kahdessa ja puolessa vuodessa. Viime kaudella minuutteja kertyi eniten koko joukkueesta: 3 186.
Emerson oli pelannut Betisissä vuoden 2019 alusta lähtien lainalla Barcelonasta. Barcelonassa hän ei ole kuitenkaan vielä peliäkään pelannut, sillä seura osti hänet Atlético Mineirolta ja lainasi suoraan eteenpäin.
Barcelonalla oli koko ajan ollut oikeus ostaa pelaaja takaisin Andalusiasta kauden 2020–21 päätteksi. Näin se nyt myös yhdeksällä miljoonalla eurolla tekee. Sopimus jatkuu kesään 2024 saakka.
Emerson on esiintynyt kertaalleen maajoukkueessaan vuonna 2019. Hän myös edustanee maataan tulevassa Copa Américassa.
LUE MYÖS:
- Barcelonan toppariosastolle odotettu paluumuuttaja – ulosostohinta muhkeat 400 miljoonaa
- Virallista: Barcelona kiinnitti Sergio Agüeron
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa