Lähde: Tämä on Atlético-ikonin tilanne – suurseurat kiinnostuneet

Päättynyt kausi oli todennäköisesti Saúlin uran vaikein.
Keskikenttäpelaaja pelasi huonon kauden ja menetti syyskaudella avauskokoopanon paikkansa Atléticossa. Saúl sai kevätkaudella enemmän peliaikaa joukkuetoverien loukkaantumisten vuoksi, mutta silti pääsi yhteensä sarjakauden aikana vain 22 kertaa avauskokoonpanoon.
Muutos on merkittävä, sillä edellisillä kausilla Saúl on kuulunut Diego Simeonen ehdottomiin avainpelaajiin. Saúl on saanut vähemmän peliaikaa vain debyyttikaudellaan 2014-15.
Madridilaismedian mukaan Saúl haluaa jättää Atléticon pienentyneen roolinsa vuoksi. Itseluottamuksensa menettänyt keskikenttäpelaaja on myös pudonnut Espanjan A-maajoukkueesta, eikä osallistu kesän EM-lopputurnaukseen.
Saúlin nykyinen Atlético-sopimus kestää kesään 2026 saakka. Saúl kuuluu joukkueen parhaiten palkattujen pelaajien joukkoon. Sopimuksessa on 150 miljoonan euron ulososto-optio.
Goalin Atlético-toimittaja Rubén Urían mukaan Atlético ei halua myydä omaa kasvattiaan, eikä ole asettanut häntä myyntiin. Simeonen ja joukkuetoverit haluavat Saúlin jäävän Atléticoon, eikä seurajohdolla ole taloudellista tarvetta myydä Saúlia, mutta seura on antanut pelaajalleen täyden päätäntävallan.
Jos Saúl haluaa lähteä Atléticosta, toteutuu se vain siten, jos hän tuo seuralle riittävän hyvän tarjouksen.
Atléticon seurajohdon mukaan kapteenistoon kuuluva Saúl on edelleen tärkeä osa joukkuetta, vaikka pelaajan päättynyt kausi oli jokaisella osa-alueella huono.
Mediatietojen mukaan ainakin Bayern München, Manchester City ja Juventus ovat olleet kiinnostuneita Saúlista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa