La Ligan mestaruustaisto pysyi jännittävänä – Barcelona ja Atlético pistejakoon

Barcelona ja Atlético iskivät yhteen lauantaina Camp Noulla La Ligan huippuottelussa. Kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin.
Atlético oli avausjaksolla Barcelonan niskan päällä. Barcelona hallitsi palloa, mutta Atlético peitti tuttuun tapaan syöttösuunnat, eikä Barcelona saanut pallonhallinnastaan huolimatta mitään vaarallista aikaan.
Diego Simeonen miehistöllä oli sen sijaan lukuisia maalipaikkoja avausjaksolla, mutta viimeistely-yritykset jäivät heikoiksi. Muun muassa Yannick Carrasco, Ángel Correa ja Felipe saivat laadukkaita maalipaikkoja, mutta eivät onnistuneet maalinteossa.
Thomas Lemar ja Sergio Busquets joutuivat jättämään kentän taakseen jo avausjaksolla loukkaantumisten vuoksi.
Toisella jaksolla Barcelona oli parempi. Atlético aloitti toisen jakson jälleen paremmin, mutta Barcelona pääsi peliin mukaan tunnin jälkeen ja kykeni luomaan maalintekopaikkoja. Ilaix Moriba sai loistavan maalintekopaikan, mutta Barcelona-kasvatin yritys meni yli maalin. Moriban lisäksi myös Ousmane Dembélén yritys epäonnistui ja Atlético selvisi ilman takaiskumaalia.
Ottelun lopussa Barcelona sai vaarallisesta paikasta vapaapotkun, mutta Leo Messin laukaus viuhui ohi maalin.
Tasapelipisteen myötä Atlético on edelleen La Ligan kärjessä kahden pisteen erolla Barcelonaan. Real Madrid on kolmen pisteen päässä Atléticosta ja pelaa kierroksen oman ottelunsa sunnuntai-iltana Sevillaa vastaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla