Lähde: Barcelonan huippulupaus torstaina jo kauden neljänteen polvileikkaukseen
18-vuotiaan Ansu Fatin kaudesta on tullut täydellinen pannukakku. Barcelonan huippulupaus joutuu torstaina jo neljänteen polvileikkaukseen tällä kaudella. Tätä vaihtoehtoa pohdittiin jo maanantaina, mutta Mundo Deportivon mukaan näin on nyt päätetty tehdä.
Fati loukkasi vasemman polvensa sisäkierukkaa viime marraskuussa, eivätkä ongelmat ole hellittäneet sen paremmin kuntoutuksella kuin aiemmilla leikkauksillaan. Aiemmin leikkauksen on suorittanut barcelonalainen lääkäri Ramon Cugat, mutta nyt aiotaan luottaa Portugalin maajoukkueen lääkäriin. Hän tutki Fatin polvea viime viikkojen aikana yhdessä gijónilaislääkäri Antonio Maestron ja Lyonilaisen polviekspertin Bertrand Sonnery-Cottetn kanssa. Juuri Lyonissa Fati kävi maaliskuussa isänsä kanssa kysymässä asiantuntijan mielipidettä.
Yhdessä kolme lääkäriä sopivat, että Fati kuormittaa polvea vähän enemmän, jotta nähdään, kuinka jalka kasvavaan rasitukseen reagoi. Seurannan takaraja oli viime sunnuntai, ja koska nivelet eivät alkaneet parantua, päätettiin jalka jälleen leikata.
Fatia odottaa leikkauksen jälkeen arviolta kahden kuukauden huili, joten pelaamisen EM-kisoissa hän saa viimeistään nyt kokonaan unohtaa. Barcelonan toive on, että Fati olisi taas täydessä kunnossa ensi kauden alkaessa.
[readmore from=Fati-Ansu]
Fatin polvi leikattiin ensimmäisen kerran 9. marraskuuta, toisen kerran 4. tammikuuta ja kolmannen kerran maaliskuun lopussa. Nyt edessä on siis jo neljäs polvileikkaus puolen vuoden sisällä.
Ansu Fati pelasi ennen loukkaantumistaan kymmenen ottelua, joissa hän teki viisi maalia ja syötti neljä. Espanjan A-maajoukkueessa hän ehti pelata neljä ottelua ennen loukkaantumistaan.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään