Marcos Sennan kolumni: Villarreal on upea esimerkki kaikille pienemmille seuroille – kaupungin koko väestö mahtuisi Arsenalin stadionille
Oli huhtikuun 25. päivä vuonna 2006. 15 vuotta sitten. Muistan tuon illan tapahtumat kuin eilisen.
Olimme tasoitusmaalin ja rankkarivoiton päässä legendaarisen Arsenalin voittamisesta ja Mestarien liigan loppuotteluun pääsemisestä. Onneksi kohtalo on tarjonnut Villarrealille nyt uuden mahdollisuuden finaalipaikkaan. Tai tarkemmin sanottuna Villarreal on ansainnut itselleen uuden mahdollisuuden.
Uusi mahdollisuus on hyvin ja kestävällä tavalla rakennetun projektin lopputulema. Se on ainoa tapa ymmärtää, miten 50 000 asukkaan kaupungista tuleva seura voi olla nyt jo viidettä kertaa eurokilpailun välierissä viimeisen 16 vuoden aikana. Jos verrataan seuroihin, jotka tulevat Rooman, Manchesterin, Lontoon, Pariisin tai Madridin kaltaisista kaupungeista, Vila-Realin kaupungin koko väestö mahtuisi Arsenalin Emirates-stadionille – ja 10 000 paikkaa jäisi tyhjäksi!
Muistan, kun saavuin Vila-Realiin ensimmäistä kertaa vuonna 2002. Tulin jättiläismäisestä São Paulosta. Siihen aikaan seura [Villarreal] oli ollut Espanjan pääsarjassa vasta kolme kautta. Se teki kaikesta, mitä me 11 vuoden aikana saavutimme, vielä uskomattomampaa. Perspektiiviä tarjoaa se, että kun Villarreal ensimmäistä kertaa nousi pääsarjaan 1998, Gianluigi Buffon pelasi jo Italian maajoukkueessa. Seura on kehittynyt valtavasti lyhyessä ajassa.
Seuran puheenjohtaja Fernando Roig oli visionääri ja hänellä oli aina tarkka suunnitelma mielessään. Villarrealista onkin tullut esimerkki järkevästä, vastuullisesta ja rehellisestä jalkapallojohtamisesta.
Seuralla – myös akatemiapelaajilla – on ollut käytössään eri alojen ammattilaisia auttamassa kehittymisessä. Taloudellisia haasteita on ratkottu nojaamalla vahvasti akatemiaan.
Lisäksi seura on tehnyt erinomaista työtä pelaajahankinnoissa. Vuosien saatossa seuran paitaa ovat kantaneet pelaajat, kuten Forlán, Riquelme, Cazorla, Pires, Reina, Bruno Soriano, Capdevila, Godín, Marchena, Rossi, Soldado ja Rodri. Jos katsotaan tämän hetken joukkuetta, sieltä löytyy pelaajia, kuten Pau Torres, Chukwueze, Bacca, Gerard Moreno, Albiol, Alcácer, Parejo…
Vaikka seura putosi Segundaan 2012, se nousi heti takaisin. Nykyistä menestystä on rakennettu harjoitussessio kerrallaan.
[readmore from=Villarreal]
Vaikka seura menetti Cazorlan, Bruno Sorianon ja Ekambin kaltaiset huippupelaajat viime kesänä, Villarreal on silti taistelemassa paikasta Eurooppa-liigan finaaliin. Joukkue ei ole hävinnyt tämän kauden turnauksessa vielä yhtään ottelua. Samaan aikaan he taistelevat La Ligassa viidennestä sijasta. On syytä antaa tunnustusta [päävalmentaja] Unai Emerylle ja koko joukkueelle.
Olen varma, että tämä välieräottelupari on hyvin erityinen koko joukkueelle. Arsenalia vastaan on nyt tilaisuus rikkoa lasikatto ja edetä eurokilpailun loppuotteluun ensimmäistä kertaa. Uskon, että aika on nyt tullut.
Espanjassa puhutaan välieräkostosta, koska vastassa on Arsenal, aivan kuten oli 15 vuotta sitten. Mielestäni tämä ottelupari kertoo paljon suuremmista asioista. Se on esimerkki siitä, miten hyvällä johtamisella eurooppalaisen unelman saavuttaminen on mahdollista mille tahansa seuralle, vaikkei seura olisi maanosan suurin.
Villarreal isännöi Arsenalia Eurooppa-liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa torstaina kello 22 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot