La Ligaan luvassa mieletön loppusuora – Atlético Madrid kärsi karvaan tappion huippuottelussa
Kuva: Getty Images
La Ligassa tullaan näkemään hurjan jännittävä mestaruustaistelu – se on varmaa jo nyt. Kun viisi kierrosta on pelaamatta, mahtuu neljä joukkuetta kolmen pisteen sisälle. Barcelonalla on tosin vielä yksi torstaina pelattava rästiottelu pelaamatta.
Atlético Madrid jatkaa ainakin torstaihin saakka vielä sarjan kärjessä, mutta se kärsi sunnuntain myöhäisottelussa erittäin karvaan tappion Athletic Bilbaon vieraana. Ottelu oli erittäin vauhdikas ja korkeatasoinen, ja tarjosi TV-katsojille kunnon jalkapalloviihdettä. Pisteet piti Baskimaassa kuitenkin kotijoukkue Athletic.
Ensimmäinen maali nähtiin jo kahdeksannella minuutilla. Loistavan ottelun pelannut laitapuolustaja Ander Capa nousi hyvin oikealta, hänen keskityksensä muutti suuntaa Atléticon puolustajasta ja keskelle röyhkeästi murtautunut Alex Berenguer puski pallon maaliin.
Capa oli yksi ottelun avausjakson hahmoista, mutta peli jäi valitettavasti hänen osaltaan kesken aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. Merkit viittasivat ikävään polvivammaan.
Atléticon valmentaja Diego Simeone tiesi, että ottelusta pitää hakea ehdottomasti voittoa. Takaa-ajoasemassa oli haettava tulivoimaa, ja tunnin kohdalla Simeone teki triplavaihdon, ja otti kentälle loukkaantumisistaan kuntoutuneet Luis Suárezin, João Félixin ja Thomas Lemarin.
Pelin painopiste siirtyi koko ajan lähemmäs Athleticin maalia, ja 77. minuutilla Atlético nousikin tasoihin. Asialla ei ollut kuitenkaan kukaan hyökkäyspään pelaajavaihdoista, vaan kulmapotkun maaliin puskenut toppari Stefan Savic.
Athletic vastasi kuitenkin vielä tähänkin. Myös illan kolmas maali syntyi päällä, ja tälläkin kertaa kulmapotkusta. Pelattiin 86. minuuttia, kun oli Iñigo Martínezin vuoro nousta korkeimmalle, ja puskea pallo riman alle. Tätä loppunumeroiksi jäänyttä 2-1-maalia tuuletettiin varmasti myös Barcelonassa, Sevillassa ja Madridin valkoisella puolella.
2 - Atlético de Madrid have lost two of their last five LaLiga games (W2 D1), as many defeats as they suffered in their previous 44 league matches (W29 D13 L2). Fall.
El Atlético en sus 19 primeros partidos de esta Liga:
16 victorias, 2 empates y 1 derrota (50 puntos de 57)
El Atlético en sus 14 últimos partidos de Liga:
6 victorias, 5 empates y 3 derrotas (23 puntos de 42)
16 victorias, 2 empates y 1 derrota (50 puntos de 57)
El Atlético en sus 14 últimos partidos de Liga:
6 victorias, 5 empates y 3 derrotas (23 puntos de 42)
LUE MYÖS:
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
