Murskajaiset Madridissa – Atlético palasi voittojen tielle maali-iloittelun muodossa
Kuva: Getty Images
Atlético ja Eibar iskivät sunnuntaina yhteen Metropolitanolla.
Atlético voitti ottelun maalein 5-0 ja kasvatti sarjajohtonsa neljään pisteeseen. Real Madrid pelaa kierroksen oman ottelunsa sunnuntai-iltana kohtaamalla Getafen Coliseumilla.
Kahdessa edellisessä ottelussaan pisteitä menettänyt Atlético lähti otteluun varsin aneemisesti ja Eibar olikin niskan päällä ensimmäiset 20 minuuttia, mutta sen jälkeen Diego Simeonen miehistö otti hallinnan itselleen.
Viime aikoina huomattavasti kritiikkiä saanut Ángel Correa viimeisteli kaksi maalia minuutin sisään avausjakson loppuhetkillä. Aluksi Correa siirsi Atléticon johtoon maalin edustalta ja hetkeä myöhemmin tarkka laukaus löysi tiensä takakulmaan.
Atlético jatkoi maalitehtailuaan toisen jakson alussa. Saúl syötti Yannick Carrascon läpiajoon, joka ohitti Eibar-vahti Marko Dmitrovicin ja siirsi pallon tyhjään maaliin.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Marcos Llorente iski Atléticon neljännen ja 68. minuutilla viidennen. Llorente on tehnyt tällä kaudella peräti 11 maalia La Ligassa.
Atléticon kausi jatkuu torstaina, kun Huesca vierailee Metropolitanolla.
José Luis Mendilibarin Eibar taistelee putoamista vastaan. Eibar on sarjataulukossa viimeisenä ja putoamisviivan parempi puoli on karannut neljän pisteen päähän.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun