Huikea golazo! 31-vuotias laitapakki nosti La Liga -yllättäjän voittoon uransa ensimmäisellä pääsarjamaalilla
Kuva: Getty Images
”Jos joku sen ansaitsi, niin hän”. Tällaisista kommenteista täyttyi some, kun Granadan 31-vuotias laitapuolustaja Quini ampui 86. minuutilla joukkueelleen 2-1-voittomaalin Real Valladolidin vieraana.
Syytä juhlaan oli muussakin kuin vain kolme pistettä tuoneessa osumassa. Maali oli ensinnäkin huikea golazo, tulinen ja tarkka laukaus 15 metristä ylänurkkaan. Toisekseen osuma oli Quinin ensimmäinen pääsarjatason maali.
Quini on missannut viimeisten puolentoista vuoden aikana yhteensä 50 ottelua kahden vakavan polvivamman ja yhden takareisivamman takia, mutta sai nyt tuulettaa antaumuksella onnistumistaan. Koko Granadan joukkueen ilo oli hienoa katseltavaa, sillä jopa maalivahti Rui Silva kirmasi poikki kentän Quiniä onnittelemaan.
Transfermarktin tilastojen mukaan ottelu oli Quinille Granadan paidassa 72., mutta maalia hän ei ollut tehnyt sen paremmin La Ligassa, Segundassa kuin Copa del Reyssäkään. Ainoan maalinsa kahdella ylimmällä sarjatasolla Quini oli tehnyt Segundassa kaudella 2013-2014, pelattuaan tuolloin Real Madridin kakkosjoukkueen Castillan paidassa.
¡¡¡QUÉ HICISTE QUINIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!
¡¡¡GOLAZOOOOOOOOOOOO DE @Quini17!!!
¡¡GOL GOL GOL GOL GOL GOL GOL GOL!!
#RealValladolidGranada #EternaLucha
1-1 Valladolid-Granada Minuto 77. Gol de Jorge Molina 11 días antes de cumplir 39 años.
Marcaron 5 goles en una Liga de Primera con 38 años:
Juan Vázquez en 1950-51
Ben Barek en 1952-53
César en 1959-60
Di Stéfano en 1964-65
Joaquín en 2019-20
Jorge Molina en 2020-21
Marcaron 5 goles en una Liga de Primera con 38 años:
Juan Vázquez en 1950-51
Ben Barek en 1952-53
César en 1959-60
Di Stéfano en 1964-65
Joaquín en 2019-20
Jorge Molina en 2020-21
LUE MYÖS:
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
