Huikea golazo! 31-vuotias laitapakki nosti La Liga -yllättäjän voittoon uransa ensimmäisellä pääsarjamaalilla

”Jos joku sen ansaitsi, niin hän”. Tällaisista kommenteista täyttyi some, kun Granadan 31-vuotias laitapuolustaja Quini ampui 86. minuutilla joukkueelleen 2-1-voittomaalin Real Valladolidin vieraana.
Syytä juhlaan oli muussakin kuin vain kolme pistettä tuoneessa osumassa. Maali oli ensinnäkin huikea golazo, tulinen ja tarkka laukaus 15 metristä ylänurkkaan. Toisekseen osuma oli Quinin ensimmäinen pääsarjatason maali.
Quini on missannut viimeisten puolentoista vuoden aikana yhteensä 50 ottelua kahden vakavan polvivamman ja yhden takareisivamman takia, mutta sai nyt tuulettaa antaumuksella onnistumistaan. Koko Granadan joukkueen ilo oli hienoa katseltavaa, sillä jopa maalivahti Rui Silva kirmasi poikki kentän Quiniä onnittelemaan.
Transfermarktin tilastojen mukaan ottelu oli Quinille Granadan paidassa 72., mutta maalia hän ei ollut tehnyt sen paremmin La Ligassa, Segundassa kuin Copa del Reyssäkään. Ainoan maalinsa kahdella ylimmällä sarjatasolla Quini oli tehnyt Segundassa kaudella 2013-2014, pelattuaan tuolloin Real Madridin kakkosjoukkueen Castillan paidassa.
¡¡¡QUÉ HICISTE QUINIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!
¡¡¡GOLAZOOOOOOOOOOOO DE @Quini17!!!
¡¡GOL GOL GOL GOL GOL GOL GOL GOL!!
#RealValladolidGranada #EternaLucha
Granada oli hävinnyt edelliset viisi vierasotteluaan kaikki kilpailut huomioituna. Edellinen vierasvoitto La Ligassa oli lähes neljän kuukauden takaa, sillä viimeksi se sai täyden pistepotin reissupelistä 13.12., kun Elche kaatui vieraissa 1-0.
Real Valladolid johti ottelua avausjakson jälkeen, kun Fabian Orellana onnistui rangaistuspotkusta. Rankkarituomio oli täysin selkeä Granada-toppari Jesús Vallejon kampattua vastustajan rangaistusalueella.
Tasoihin Granada nousi 78. minuutilla, kun huhtikuussa 39 vuotta täyttävä Jorge Molina päätti hyvän hyökkäyksen kliiniseen siirtoon alanurkkaan. Maali oli Molinalle La Ligassa jo kauden viides ja yhteensä kaikissa kilpailuissa yhdestoista.
Marcaron 5 goles en una Liga de Primera con 38 años:
Juan Vázquez en 1950-51
Ben Barek en 1952-53
César en 1959-60
Di Stéfano en 1964-65
Joaquín en 2019-20
Jorge Molina en 2020-21
Voittonsa myötä sarjassa kahdeksantena olevalla Granadalla on edelleen jonkinlaiset mahdollisuudet ensi kaudeksi europeleihin, vaikka kuudentena ja seitsemäntenä olevat Real Betis ja Villarreal seitsemän pisteen päässä ovatkin. Viime kaudella Granada ylsi sensaatiomaisesti sarjanousijana europaikoille, ja on edennyt tällä kaudella Eurooppa-liigassa aina puolivälieriin. Otteluparinsa avausosan se hävisi Manchester Unitedille 0-2.
Real Valladolid jatkaa taisteluaan sarjassa säilymisestä. Se on vain pisteen putoamisviivan yläpuolella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa