Valencian toppari joutui rasismin kohteeksi – seuraa pakotettiin pelaamaan ottelu loppuun: ”Hän toivoi meidän palaavan kentälle”
Kuva: Getty Images
La Ligassa nähtiin sunnuntai-iltana hyvin ikävä välikohtaus.
Cádizin Juan Cala solvasi väitetysti rasistisesti Valencian Mouctar Diakhabya. Valencian pelaajat poistuivat kentältä puolen tunnin kohdalla ja ottelu oli tauolla yli 20 minuutin ajan.
Valencia päätti jatkaa ottelua, mutta solvauksien uhriksi joutunut Diakhaby otettiin vaihtoon. Cala otettiin vaihtoon tauolla.
Valencian päävalmentaja Javi Gracian mukaan seuraa uhattiin pistemenetyksellä ja rangaistuksilla, jos he eivät olisi suostuneet jatkamaan ottelua.
– Diakhaby sanoi meille, että häntä solvattiin rasistisesti. Lähdimme hänen kanssaan pukukoppiin, mutta sitten meille sanottiin, että menettäisimme ainakin kolme pistettä, jos emme palaisi kentälle. Diakhaby toivoi meidän menevän kentälle ja sen vuoksi jatkoimme ottelua. Diakhaby oli hyvin surullinen, koska häntä solvattiin rajusti, Valencian José Luis Gayà totesi ottelun jälkeen.
Cádiz-luotsi Álvaro Cerveran mukaan Cala ei olisi solvannut Diakhabya rasistisesti.
– Uskon pelaajaani. Me teemme paljon virheitä, mutta tuollaiseen emme sorru, Cervera viittasi rasismiin.
Valencia julkaisi ottelun jälkeen tiedotteen, jossa seura vaati Espanjan jalkapalloliittoa käynnistämään tutkinnat siitä, mitä tilanteessa tapahtui. Valencia ei ymmärrä, miksi seuraa käytännössä pakotettiin jatkamaan ottelua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa

- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin