Espanjalaislehti AS kertoo, että Real Madrid on iskenut silmänsä 21-vuotiaaseen Bayer Leverkusenin laitahyökkääjään Moussa Diabyyn. Diabyn pitäisi pelata paraikaa Ranskan joukkueessa alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksen alkulohkovaiheessa, mutta hän joutui jäämään joukkueesta pois saatuaan koronavirustartunnan. Tänä vuonna EM-kisat pelataan kuitenkin koronapandemian takia kahdessa osassa, joten kenties hän ehtii mukaan kesäkuun alussa pelattavaan pudotuspelivaiheeseen.

Vasenjalkainen Diaby on Paris Saint-Germainin kasvatti, jolle ei kuitenkaan PSG:n nimivahvassa ryhmässä löytynyt tilaa. Niinpä Bayer Leverkusen osti hänet kesällä 2019 yhteensä 15 miljoonan euron siirtosummalla. Jo viime kesänä Arsenal ja Borussia Dortmund tavoittelivat Diabya riveihinsä ja keskustelivat hänen agenttinsa kanssa, mutta nyt mukaan on liittynyt isoista kaloista ainakin Real Madrid.

Tällä kaudella Diaby on pelannut Leverkusenissa 35 ottelua. Niissä hän on tehnyt yhdeksän ja syöttänyt 12 maalia. Ranskalaisen mahdollisen siirtokorvauksen arvellaan nousevan ainakin 40 miljoonaan euroon. Leverkusen ja Diaby solmivat muutama kuukausi sitten uuden, vuoteen 2025 ulottuvan jatkosopimuksen.

[readmore from=Real-Madrid]

Diaby voi pelata kummalla tahansa laidalla, ja hänen suurimmiksi vahvuuksikseen nimetään rytminvaihdokset sekä kyky kuljettaa palloa kovassakin vauhdissa. Myös miehen syöttöpeli on ensiluokkaista. Diabya on verrattu Liverpoolin Sadio Manéen.

Real Madridin lisäksi myös Manchester Unitedin ja Bayern Münchenin arvellaan olevan Diabysta kiinnostuneita.

Lähde: AS