Barcelona on iskenyt silmänsä Sevillan laitahyökkääjään Bryan Giliin, mutta nuorukainen ei ole katalonialaisjätin lähitulevaisuuden siirtosuunnitelmissa, kertoo Mundo Deportivo.

Gil, 20, on ollut Barcelonan kiikarissa jo useamman vuoden, mutta tällä kaudella hän on toden teolla noussut La Ligan seuraajien huulille lainapestillään Eibarissa. Hän on pelannut kuluvalla sesongilla 21 sarjaottelua tehden niissä yhteensä kolme maalia ja syöttäen kaksi.

Hyvät otteet poikivat hänelle myös uransa ensimmäisen kutsun Espanjan A-maajoukkueeseen. Gil saattaa debytoida tänään torstaina, kun Espanja isännöi Kreikkaa MM-karsintojen avausottelussaan.

Barcelona pitää Giliä todella jännittävänä pelaajana, mutta Blaugranan on keskitettävä tällä hetkellä varansa muihin asioihin, kuten Lionel Messin ja Ousmane Dembélén jatkosopimuksiin. Sevilla ei lehtitietojen mukaan aio luopua Gilistä, ellei hänen 40 miljoonan euron ulosostoklausuuliaan makseta.