Espanjalle jättipettymys karsinta-avauksessa – vastustaja laukoi kerran ja haki vieraspisteen

Espanja ja Kreikka pelasivat torstaina 1-1-tasapelin MM-karsintojen avausottelussaan.
#SomosEspaña
#SomosFederación
Espanja otti odotetusti pallonhallinnan heti alussa itselleen, mutta Kreikka piti pitkään kotijoukkueen aisoissa.
Ottelua ehdittiin pelata reilu puolituntinen, kunnes Espanja sai ensimmäisen laukauksensa kohti maalia, ja sehän meni heti sisään. Koke antoi millitarkan syötön linjan taakse Álvaro Moratalle, joka otti pelivälineen rinnallaan haltuun ja taituroi sen verkkoon. 1-0.
Toisen puoliskon alkuhetkillä Kreikalle vihellettiin rangaistuspotku, kun Íñigo Martínez osui palloa purkaessaan napit edellä Giorgos Masourasin sääreen. Pilkkuvastuun otti Anastasios Bakasetas, joka tykitti pelivälineen voimalla verkkoon. Tasoitus jäi lopulta Kreikan ainoaksi maalintekoyritykseksi koko ottelussa. 1-1.
Espanja piti huolen pallonhallinnasta pelin loppuun saakka, mutta toista johto-osumaa se ei saanut aikaiseksi.
Samaan aikaan pelatussa karsintalohkon toisessa ottelussa Ruotsi voitti Georgian 1-0.
Kaikki MM-karsintaottelut katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa sekä tärkeimmät ottelut V Sport -kanavilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa