Vaalitappio otti koville – näin Barcelonan puheenjohtajaehdokkaat kommentoivat lopputulosta: ”Jäi huono maku”
Kuva: Getty Images
Joan Laporta valittiin sunnuntai-iltana Barcelonan puheenjohtajaksi. Laporta sai yli puolet annetuista äänistä ja voitti siten vaalit murskaavasti.
Laportan ykköshaastaja Víctor Font keräsi noin 30 prosentin äänisaaliin. Toni Freixan äänisaalis jäi sen sijaan alle yhdeksään prosenttiin.
Freixa kertoi vaalituloksen jälkeen tukevansa Laportaa uudessa pestissään.
– Tästä vaalituloksesta ei jäänyt epäselvyyksiä. Seuran jäsenet halusivat Laportan puheenjohtajaksi. Meidän tehtävä on kunnioittaa sitä päätöstä. Kunnioitimme sitä jo vuonna 2015 (edellisten vaalien aikaan) ja nyt myös.
– Meidän on oltava yhtenäisiä ja seuran jäsenenä tuen aina valittua puheenjohtajaa. Halusimme korkean äänestysprosentin ja sen saimmekin, Freixa totesi.
Font pettyi vaalien lopputulokseen. Font uskoi voittavansa vaalit, mutta toisin kävi. Laporta sai melkein puolet enemmän ääniä kuin Font.
– Tästä jäi huono maku suuhun, koska emme odottaneet tällaista tulosta. Teimme töitä voiton eteen, mutta silti on oltava onnellisia yli 16 000 äänestä. Lähdimme vaaleihin heikommista asemista kuin muut ehdokkaat. Barcelonan nykytilanteen vuoksi valtaosa seuran jäsenistä näki mahdollisuuden palata menneisyyteen äänestäessään Laportaa. Sitä vastaan ei ollut helppo taistella, Font sanoi.
– Minulla on aikaa miettiä ja tutkia, mikä meni vikaan, vaikka haluan edelleenkin työskennellä Barcelonassa. Tappioista oppii.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta

- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä