Levante ja Athletic iskivät yhteen keskiviikkoiltana Copan välierien toisessa osassa. Athletic eteni finaaliin voitettuaan Levanten jatkoajan jälkeen 2-1.

Avausosa päättyi 1-1 -tasapeliin San Mamésilla helmikuussa, joten Athletic eteni finaaliin yhteismaalein 3-2. Athletic kohtaa finaalissa Barcelonan.

Torstai-illan ottelu oli elintärkeä niin Levantelle kuin Athleticillekin. Levantella oli mahdollisuus edetä seurahistoriansa ensimmäiseen Copan finaaliin ja Athletic sen sijaan tavoitteli toista peräkkäistä finaalipaikkaa.

Athletic eteni viime kaudellakin Copan finaaliin, mutta finaali siirrettiin pelattavaksi tälle keväälle koronaviruspandemian vuoksi. Athleticin ja Real Sociedadin välinen Copan finaali pelataan 4. huhtikuuta Sevillassa.

Athletic kohtaa Barcelonan tämän kauden Copan finaalissa 17. huhtikuuta.

Ottelun avausjakso oli vauhdikas. Kummatkin kykenivät luomaan useita potentiaalisia maalipaikkoja. Huippukautta pelaava Roger Martí vei Levanten johtoon 17. minuutilla ja Athletic nousi tasoihin noin varttia myöhemmin Raúl Garcían rangaistuspotkumaalilla.

Toinen jakso oli rauhallisempi. Athleticilla oli loistopaikka voittomaalin tekoon noin 25 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä, mutta Iñaki Williamsin laukaus meni ohi maalin. Varsinainen peliaika päättyi 1-1 -tasapeliin ja kamppailu eteni jatkoajalle.

Jatkoajan ensimmäisen puoliskon lopussa Levante sai vaarallisesta paikasta vapaapotkun. Vapaapotkuspesialisti Enis Bardhin laukaus näytti jo menevän maaliin, mutta Athletic-vahti Unai Simón venyi upeaan torjuntaan.

Athletic iski voittomaalin jatkoajan toisen puoliskon alussa. Álex Berenguerin noin 25 metristä lähtenyt laukaus kimposi Levante-puolustuksen kautta alakulmaan ja Athletic ratkaisi finaalipaikan kohtalon.