Lehti: Gareth Bale ei aio joustaa Real Madridin kanssa – walesilaistähti haluaa rahansa tavalla tai toisella
Kuva: Getty Images
Gareth Bale odottaa Real Madridin maksavan hänelle sovitun palkan myös ensi kaudella huolimatta siitä, pelaako hän Espanjassa vai, kertoo The Mirror.
Walesilaislaituri pelaa tällä kaudella lainalla Tottenhamissa, joka maksaa osan hänen 693 000 euron viikkopalkastaan. Mirrorin mukaan Tottenham ja Madrid ovat pistäneet kulut puoliksi.
Balen ja Madridin välinen sopimus päättyy kesällä 2022. Hän on valmis jatkamaan Tottenhamissa myös ensi kaudella, mutta hän tekee lopullisen päätöksensä vasta kuluvan sesongin päätyttyä.
Palkanalennukseen hän ei ole kuitenkaan suostumassa. Näin ollen Real Madridin on joko jatkettava Tottenhamin tukemista palkanmaksussa tai maksettava Balelle mittava kultainen kädenpuristus.
Mirror arvelee myös, että Bale saattaa palata ensi kaudeksi Madridin joukkueeseen, mutta se edellyttäisi sitä, että päävalmentaja Zinédine Zidane ei olisi enää kuvioissa. Walesilaisen paluu Madridiin tarkottaisi tietty myös sitä, että Los Blancosin olisi hoidettava hänen palkanmaksunsa yksinään.
Bale kärsi Tottenham-pestinsä alussa loukkaantumisista ja ailahtelevaisuudesta, mutta viime aikoina hän on säväyttänyt. Hän on pelannut tällä kaudella 20 ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia ja syöttäen kolme.
LUE MYÖS:
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä