”Olet pelle!” – Barcelonan päävalmentaja sai kuulla kunniansa tulisessa Copa del Reyn ottelussa

Granadan ja Barcelonan välinen Copa del Reyn ottelu keskiviikkona oli tulinen. Dramaattinen kamppailu sisälsi useita käänteitä. Granada oli jo menossa jatkoon johdettuaan lopussa 2−0, mutta Barcelona tuli viime minuuteilla tasoihin ja vei ottelun vielä jatkoajalla 5−3.
Espanjalaislehti Marca kirjoittaa, että pelissä kiehui kunnolla. Sen lisäksi, että molempien joukkueiden valmennusryhmien taustajoukoista yksi henkilö sai punaisen kortin, myös Granadan hyökkääjä Roberto Soldado oli hiilenä.
Granadan ja Barcelonan vaihtopenkillä eri osapuolet provosoivat toisiaan, mikä johti siihen, että Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman ilakoi Barcelonan maalien jälkeen näkyvästi Granadan suuntaan. Tämä sai Soldadon menettämään malttinsa.
− Hän on ääliö. Hän on ääliö, Marca kertoo Soldadon toistelleen.
Lopulta Soldado antoi palaa suoraan Koemanille.
− Olet pelle, sinulta puuttuu nöyryyttä, Soldado huusi Koemanille Marcan mukaan.
Soldado onnistui viemään Granadan toisella puoliajalla 2−0-johtoon, mutta se ei silti riittänyt. Barcelona eteni neljän joukkoon.
Copa del Reyn välieräjoukkueet ovat Athletic Bilbao, Barcelona, Levante ja Sevilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden harteille
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Trent Alexander-Arnold puhui tunteistaan Diogo Jotan tragedian jälkeen: ”Hän oli täällä kanssani”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”