Barcelonan läpimurtopelaajan hintalappu voi vielä nousta rutkasti – ”Kaikki luulevat meidän myyneen hänet viidellä miljoonalla”
Kuva: Getty Images
Täksi kaudeksi Barcelonaan siirtynyt Pedri on ollut joukkueen suuria sensaatioita ja valopilkkuja koko kauden ajan. Pedri oli kauden alkaessa vasta 17-vuotias (täytti marraskuussa 18), mutta on pelannut edustusjoukkueessa jo 29 ottelua. Niissä hyökkäävä keskikenttäpelaaja on tehnyt kolme ja syöttänyt neljä maalia.
Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja Pedri siirtyi Barcelonaan kasvattajaseurastaan UD Las Palmasista. Hänellä uskotaan olevan tulevaisuudessa todella suuri rooli Barcelonassa, ja urakäyrä on jyrkässä nousussa. Transfermarkt arvioi Pedrin markkina-arvoksi jo nyt 50 miljoonaa euroa – ja realistisesti ajateltuna todellinen arvo lienee paljon suurempikin.
Las Palmasin puheenjohtaja Miguel Ángel Ramírez vieraili tiistaiaamuna Radio Marcan haastattelussa. Hän kertoi todella edulliseksi värväykseksi uskotun Pedrin todellisen siirtosumman nousevan kenties tuntuvasti luullusta.
[readmore from=Pedri]
– Kaikki luulevat, että myimme Pedrin viidellä miljoonalla eurolla. Summa on noussut jo 10 miljoonaan pykälien täyttyä ja voi nousta aina 30-35 miljoonaan euroon asti.
Segundassa pelaava Las Palmas teki siis junioripelaajalla erittäin tuottoisan kaupan. Siitä Ramírezkin muistutti.
– Kun myimme hänet, hän oli juniori, joka ei ollut pelannut vielä minuuttiakaan Segundassa, Segunda B:ssä tai Tercerassa (4. sarjataso), Ramírez lisäsi.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?