La Liga -peli karkasi hulinaksi – kolme punaista korttia kuuden minuutin sisällä
Kuva: Getty Images
Keskiviikon ensimmäinen La Liga -ottelu Granada-Valencia sai varsin kummallisen luonteen toisen jakson puolivälin jälkeen. Ottelun erotuomari Adrián Cordero Vega nosti nimittäin punaisen kortin taskustaan peräti kolme kertaa noin kuuden minuutin sisällä, vaikkei mitään kummoisempia käsirysyjä tai nujakoita nähtykään.
Ensimmäisenä ulosajettiin Valencian oikea laitalinkki Jason. Granadan toppari Domingos Duarte tuuppasi ensin Jasonia. Sitten tämä potkaisi turhautuneena maassa maatessaan vastustajaa kostona pohkeeseen. Tempusta olisi voinut nostaa kenties suorankin punaisen, mutta Jasonilla oli avausjaksolta varoitus alla, ja hän lensi ulos toisen keltaisen myötä.
Vain kolme minuuttia myöhemmin Valencia joutui jo kahden miehen vajaalle. Goncalo Guedes kaatui nyt nurmen pintaan kaksinkamppailun jälkeen ja jäi turhaan anelemaan Cordero Vegalta joukkueelleen vapaapotkua. Koska sellaista ei herunut, huusi Guedes tuomarille jotain. Ilmeisesti sanavalinnat olivat sen verran painokelvottomia, että tuomari päätti ajaa portugalilaisen suoralla punaisella ulos.
Peli oli ennen ulosajoja 1-1-tilanteessa, ja Granada näytti saavan suurta hyötyä kahden miehen ylivoimasta. Tuo ylivoima kuitenkin puolittui vain hetken päästä Guedesin punaisen jälkeen, kun punainen nousi vuorostaan Domingos Duartelle. Duarte levitti jalkansa polvitaklausta muistuttaneeseen kamppiin täysin tahallisesti keskialueella, kun Valencian pelaaja oli kirmaamassa pallon kanssa karkuun. Ruma temppu tasoitti puntteja, ja kentälle jäi enää 19 pelaajaa.
Edellisen kerran La Ligassa oli nähty kolme ulosajoa yhden ottelun aikana kaudella 2014-2015. Tuolloin tällaisia pelejä oli kaksikin kappaletta. Viime kaudella pelatussa Getafe-Villarrealissa nostettiin neljä punaista korttia, mutta kaikki ulosajot nähtiin vasta pelin päätyttyä. Kaukana ei ollut neljäs ulosajo tänäänkään, sillä Daniel Wass ja Kenedy olivat ryhtyä käsirysyyn sivurajalla vielä ottelun lisäajalla. Joukkueiden muut jäsenet saivat kuitenkin tilanteen rauhoitettua.
Últimos partidos de Primera con tres expulsiones:
2014-15 Levante-Granada (Álvarez Izquierdo)
2014-15 Real Sociedad-Córdoba (Velasco Carballo)
2020-21 Granada-Valencia (Cordero Vega)
En el Getafe-Villarreal de 2019-20 hubo 4 expulsiones después de terminar el partido.

Jugadores más viejos en marcar en Primera:
Donato (40 años y 138 días)
César (39 años y 279 días)
Di Stéfano (39 años y 231 días)
Ben Barek (38 años y 307 días)
JORGE MOLINA (38 años y 252 días)
Puskás (38 años y 233 días)
Donato (40 años y 138 días)
César (39 años y 279 días)
Di Stéfano (39 años y 231 días)
Ben Barek (38 años y 307 días)
JORGE MOLINA (38 años y 252 días)
Puskás (38 años y 233 días)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridin brassilupaus säkenöi lainalla – uusi suunnitelma
- Tiukka ilmoitus: Real Oviedo vaatii voittoa ottelusta, jota ei pelattu
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen

- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Tiukka ilmoitus: Real Oviedo vaatii voittoa ottelusta, jota ei pelattu