Brexit voi näkyä pian siirtomarkkinoilla – Valencia veti johtopäätökset lupauksensa ulosostohinnassa

Eurooppalaiset pelaajamarkkinat kokevat suurenpuoleisen mullistuksen vuodenvaihteessa. EU:sta lähteneen Ison-Britannian sarjoissa astuvat voimaan aiempaa tiukemmat ulkomaalaisrajoitukset, eikä EU-maiden pelaajia voi enää aivan entiseen malliin hankkia.
Se merkitsee samalla sitä, että pelaajilla, joilta löytyy myös Ison-Britannian kansalaisuus, on jatkossa aiempaa suurempi markkina-arvo. Tähän reagoi järkevästi Valencia, joka tiedotti perjantaina 18-vuotiaan suurlupauksensa Yunus Musahin peräti vuoteen 2026 ulottuvasta jatkosopimuksesta.
Tällä kaudella yhdeksän kertaa Valencian avauskokoonpanossa pelanneella ja yhden maalin tehneellä Musahilla on myös Ison-Britannian kansalaisuus, vaikka hän onkin syntynyt Yhdysvalloissa. Juniorimaajoukkuetasolla Musah edusti Englantia, mutta hän valitsi aikuisten tasolla USA:n, ja debytoikin A-maajoukkueessa jo tänä syksynä.
[readmore from=Musah-Yunus]
Musahia pidetään yhtenä Valencian suurista lupauksista, ja hänen markkina-arvoaan vain nostaa myös Ison-Britannian passi. Valencia ei halua menettää toistamiseen jotain timanttiaan turhan edullisesti valioliigajäteille, kuten se viime kesänä menetti Espanjan A-maajoukkueeseenkin jo nousseen Ferran Torresin vain 23 miljoonan euron siirtosummalla.
Siksi Valencia lätkäisi nyt Yunus Musahille kunnollisen ulosostoklausuulin, 100 miloonaa euroa. Se pitää ainakin jonkin aikaa todelliset suurseurat loitolla huippulupaavasta laitahyökkääjästä.
Lähde: AS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Agentin väite: Robert Lewandowski repi megaluokan sopimustarjouksen Saudi-Arabiasta