RMC: Neymar haluaa Leo Messin PSG:hen – näin siirto helpottuisi

Leo Messin tulevaisuus on puhuttanut jo pitkään. 33-vuotiaan Messin nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy tämän kauden jälkeen.
Messi haluaa tiettävästi jättää Barcelonan taakseen ja jatkaa uraansa muualla.
Barcelonassa järjestetään puheenjohtajavaalit tammikuussa ja vaalien voittaja joutuu yrittämään Messin suostuttelemista jatkosopimukseen, mutta katalonialaislähteiden mukaan se on helpommin sanottu kuin tehty.
Neymar totesi keskiviikkona haluavansa pelata ensi kaudella Messin kanssa samassa joukkueessa. Ranskan luotettavimpiin jalkapallotoimittajiin kuuluvan RMC:n Mohamed Bouhafsin mukaan Neymar haluaa Messin PSG:hen.
Toimittajan mukaan Neymar yritti suostutella Messiä siirtymään PSG:hen jo kuluvaksi kaudeksi. Messi harkitsi siirtoa tosissaan, mutta PSG ei kyennyt hankkimaan argentiinalaista, koska aika loppui kesken, eikä PSG ollut valmistautunut mahdollisuuteen hankkia Messi riveihinsä.
RMC:n haastatteleman PSG:n sisäpiirilähteen mukaan Messin siirtyminen pariisilaisseuraan ei ole lainkaan mahdoton ajatus. Sisäpiirilähde muistuttaa PSG:n kyenneen aiemminkin siirtomarkkinoilla käytännössä mahdottomaan, eli Neymarin ja Kylian Mbappén hankintoihin.
Neymar ja Messi ovat hyviä ystävyksiä ja PSG aikoo tiettävästi yrittää Messin saamista seuraan – etenkin, kun Messi saapuisi Pariisiin ilman siirtosummaa.
RMC:n mukaan PSG:n ja Neymarin väliset jatkosopimusneuvottelut sujuvat hyvässä hengessä, mutta PSG:n ja Mbappén jatkosopimusneuvottelut eivät sen sijaan etene. Jos Mbappé lähtee PSG:stä ensi kesänä, olisi siirtosumma todennäköisesti ainakin 200 miljoonaa euroa ja se helpottaisi huomattavasti Messin saapumista PSG:hen.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Madrid tekemässä jatkosopimuksen hyökkääjänsä kanssa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa