Antoine Griezmann sanoutui irti kahden läheisensä lausunnoista: ”Sanoin Leolle, etten puhu heidän kanssaan koskaan”
Kuva: Getty Images
Barcelonassa on riittänyt tänä vuonna monenlaista myllerrystä, ja yksi niistä liittyy epäilyihin Antoine Griezmannin ja Lionel Messin väitetystä huonosta kemiasta. Erityisesti Griezmannin entisen agentin Eric Olhatsin puheet tuntuvat noita spekulaatioita kiihdyttäneen.
Nyt Griezmann on toppuutellut näitä puheita Jorge Valdanon ohjelmassa Universo Valdano. Griezmann kertoo Messin pettyneen, kun hän päätti jäädä Atlético Madridiin vielä kesällä 2018 – siirtyäkseen Barceloaan vuotta myöhemmin. Ranskalaishyökkääjän mielestä hänen ja Messin väleissä ei ole mitään vikaa.
– Kun tein sopimuksen Barcelonaan, pyysin anteeksi sitä, että olin viivyttänyt siirtoa ja sanonut, etten siirtyisi Barcelonaan. Sanoin Lionel Messille, että antaisin seuralle kentällä kaikkeni, Griezmann totesi.
– Juttelin Leon kanssa siirtoni jälkeen. Hän sanoi pettyneensä, kun torjuin ensimmäisen tilaisuuden siirtyä tänne, koska hän oli pyytänyt siirtoa julkisesti. Hän kuitenkin sanoi minulle, että on tukenani, ja huomaan sen joka päivä.
Griezmann ei ilahtunut entien agenttinsa Olhatsin kommenteista ja sanoo katkaisseensa välit tämän kanssa. Sama koskee myös hänen setäänsä Emmanuel Lopesia, joka on niin ikään puhunut ranskalaisen kehnoista väleistä Messin kanssa.
– Olhats oli elämässäni hyvin tärkeä, mutta enää minulla ei ole mitään suhdetta häneen. Katkaisin välini häneen hääpäiväni jälkeen. Kutsuin hänet häihini, mutta hän ei tullut sinne.
[readmore from=Griezmann-Antoine]
– Setäni taas ei tiedä, miten jalkapallo toimii. Lopulta toimittaja onnistui saamaan sen lausunnon ulos hänestä. Kerroin Leolle, etten ikinä puhu heidän kanssaan, eikä minulla itse asiassa ole edes setäni puhelinnumeroa.
– Vanhempanikaan eivät puhu Ericin kanssa, joten kuka hänelle puhuisi? Hän voi tehdä paljon vahinkoa ja synnyttää ongelmia pukukopissa, Griezmann päätti.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!