Espanja murskasi Saksan maanrakoon peräti kuudella maalillaan – Ferran Torres iski hattutempun
Kuva: Getty Images
Espanja ja Saksa iskivät yhteen tiistai-iltana Sevillassa La Cartujalla UEFA Nations Leaguen päätöskierroksella.
Espanja voitti ottelun peräti 6-0, ja voitti siten lohkon. Luis Enriquen miehistö ylsi UEFA Nations Leaguen Final Four -tyyppiseen lopputurnaukseen.
Saksa lähti lohkon viimeiseen otteluun kärkipaikalta. Joachim Löwin suojatit olivat keränneet yhden pisteen Espanjaa enemmän, mutta Espanjan tiistainen murskavoitto nosti Enriquen miehistön lohkovoittoon.
Voittomaali nähtiin jo vartin jälkeen, kun hienossa vireessä oleva Álvaro Morata vei puskullaan Espanjan johtoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Morata vei Espanjan jo kahden maalin etumatkalle, mutta osuma hylättiin virheellisesti.
Espanjan avauskokoonpanossa ollut Ferran Torres iski tiistaina hattutempun. Ferranin ensimmäinen maali syntyi kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Hienosti jälleen pelannut Koke lähetti keskityksen boksiin, jonka Fabián puski ylärimaan. Pallo kimposi Ferranille, joka siirsi Espanjan kahden maalin johtoon.
Rodrigo Hernández avasi maalitilinsä maajoukkueessa vielä muutamaa minuuttia Ferranin täysosuman jälkeen, jonka johdosta Espanja johti ottelua puoliajalla 3-0.
Espanja sai ikäviä uutisia avausjaksolla, kun Sergio Canales ja Sergio Ramos joutuivat jättämään kentän loukkaantumisten vuoksi.
Toisen jakson alussa Ferran osui jälleen. Fabián pelasi José Gayán vapaaksi ja Valencian laitapuolustaja nousi boksiin syöttäen pallon Ferranille, eikä Gayán entinen joukkuetoveri epäonnistunut paikastaan. 4-0. Myös viides maali oli Ferranin käsialaa. Valencialainen täydensi hattutemppunsa Fabiánin syötöstä.
Ottelun lopussa Mikel Oyarzabal iski Espanjan kuudennen maalin. Oyarzabal oli vaihdettu kentälle varttia aiemmin. Gayá alusti myös baskin maalin.
Saksalle tappio oli karmea. Saksa ei ole koskaan hävinnyt yhtä rumasti kilpailullisessa ottelussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku