Barcelonan urheilujohtoon kymmenen vuoden ajan niin Sandro Rosellin kuin Josep Maria Bartomeunkin puheenjohtajakausilla kuulunut Javier Bordas on antanut avoimen haastattelun Mundo Deportivolle. Käsittelimme aiemmissa jutuissamme sitä, kuinka Bordas kertoi Barcelonan jättäneen tietoisesti väliin Kylian Mbappén ja Erling Braut Hålandin hankinnat. Tässä jutussa Bordas puhuu tavasta, jolla Bartomeu ja hän itse joutuivat seurajohdosta väistymään.

– Tavallaan olen helpottunut, mutta tapa, millä kaikki päättyi, harmittaa. Vietin seurassa kymmenen vuotta, Barcan historian parhaat, mutta lähdimme keskellä pandemiaa ja huonoin tuntemuksin. Minusta se ei ole reilua, Bordas voivotteli.

– Nämä ovat olleet mahtavat kymmenen vuotta. Olemme voittaneet paitsi jalkapallossa, niin muissakin lajeissa. Olemme voittaneet kaikki pokaalit ja olemme maailman suurin seura niin tuloissa kuin some-seuraajissakin mitattuna. Mikään sellainen ei tapahdu itsestään. Meillä on ollut tähtipelaajia, mutta sellaisten pitämiseksi talouden pitää olla kunnossa.

Bordas on vakuuttunut siitä, että Bartomeu ei ansainnut lähteä seurasta epäluottamusäänestyksen uhkaamana.

– Ei alkuunkaan. Se oli häpeällistä, ja suoranainen lynkkaus. Meitä vastaan hyökättiin minkä tahansa pikkuasian varjolla, en ymmärrä sitä.

– Vaaleja oli jo aikaistettu maaliskuulle, joten ei ollut mitään järkeä järjestää tuollaista soppaa vain, että Bartomeu lähtisi kaksi kuukautta aiemmin. Ymmärrän tyytymättömyyden, mutta mitä sillä epäluottamusäänestyksellä olisi voitettu?

Bordasin näkemyksen mukaan eronnut seurajohto ei saanut riittävästi arvostusta tekemistään hyvistä töistä. Esimerkiksi hän ottaa seuran kesällä 2017 jättäneen Neymarin tapauksen.

– Hyvät hankinnat eivät putoa taivaasta, eivätkä tähdet jää seuraan itsestään. On sanottu, että Neymar lähti, koska emme osanneet hoitaa asiaa. Puolitoista kuukautta lähtönsä jälkeen hän halusi kuitenkin palata tänne, koska oli tehnyt väärän päätöksen.

– Neymaria kohdeltiin hyvin, mutta hän teki virheen lähtiessään. He ovat kuitenkin nuoria ihmisiä, jotka voivat erehtyä. Hän oli valmis laskemaan palkkaansa palatakseen takaisin, Bordas muistutti.

Paine Bartomeuta kohtaan alkoi kasvaa toden teolla, kun Lionel Messi ilmoitti viime kauden päätyttyä kirjallisesti seuralla toiveestaan lähteä. Siirto ei kuitenkaan toteutunut, sillä Messin sopimuksen purkupykälän takaraja oli umpeutunut, mutta Bartomeu näyttäytyi tämän jälkeen entistäkin huonommassa valossa. Bordas ei Barcelonan kapteenin toimintaa arvostanut.

[readmore from=Bordas-Javier]

– Messi on voittajatyyppiä. Luulen, että Mestarien liigassa kärsityn 2-8-tappion jälkeen hän sai tarpeekseen ja päätti lähteä.

– Minusta Messin toiminta oli kuitenkin rumaa ja väärin. Tietysti myös Messi voi kuitenkin erehtyä. Onneksi hän tekee kentällä vain vähän virheitä.

– Hän haluaa edelleen voittaa ja ajatteli, että Barcelonassa ympyrä oli sulkeutunut. Nyt näen hänen taas innostuneen, mutta huomaan myös, että jotain häneltä vielä puuttuu. Haluaisin nähdä Messin onnellisena, Bordas pohti.