Atlético Madridilta jopa kolme tärkeää pelaajaa sairastuvalle – alle viikko Barcelona-otteluun

Atlético Madridissa pidätellään tällä hetkellä hengitystä. Joukkueen pelaajista peräti kolme saattoi joutua viikonloppuna sairauslomalle.
Lehdet Espanjassa kirkuvat otsikoissaan erityisesti sitä, että Jan Oblakilla on nyt jonkinlaista ongelmaa olkapään alueella. Oblakin piti pelata Slovenian maalilla sunnuntai-illan ottelussa Kosovoa vastaan. Oblakin olkapää alkoi kuitenkin vihoitella lämmittelyssä, ja hänet otettiin sivuun.
Lauantaina sama tilanne nähtiin Azerbaidzhanin ja Montenegron välisessä ottelussa. Atléticon Stefan Savicilla oli jonkinlaisia tuntemuksia, eikä hän lopulta pelannut ottelussa.
Kolmas vastaavan tilanteen kokenut Atlético-pelaaja oli Meksikon Héctor Herrera.
Tässä vaiheessa ei tiedetä, millaisista vammoista kunkin pelaajan kohdalla on kyse, ja onko edessä pakkolepoa.
Kolmikosta Oblakin menettäminen olisi Atletille selvästi kovin takaisku. Joidenkin mielestä maailman paras maalivahti on pelipaikallaan Atletin selkeä ykkönen. Kesällä seuraan hankittu Ivo Grbic ei ole pelannut Atletissa vielä yhtään ottelua, ja Miguel San Roman on pitänyt pelituntumaansa yllä kolmannen sarjaportaan otteluissa.
Savicinkin menettäminen tuntuisi, sillä mies on saanut tällä kaudella Atletin pelaajista kolmanneksi eniten peliaikaa La Ligassa. Herrerankin vastuu on kasvanut merkittävästi Thomas Parteyn lähdön myötä.
Atléticolle mahdolliset loukkaantumiset tulevat hankalaan saumaan, sillä joukkue pelaa äärimmäisen tärkeän ottelun Barcelonaa vastaan ensi viikonloppuna.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- MD: Barcelona pettyi pahemman kerran Marc-André ter Stegeniin – aikoo ottaa kapteeninnauhan pois
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa