Peter Crouch paljasti: ”Halusin niin paljon vetää Real Madrid -tähteä turpaan sillä hetkellä!”
Kuva: Getty Images
Peter Crouch paljasti Paddy Powerin From the Horse’s Mouth -podcastissa, mitä hänen mielessään liikkui Mestarien liigan ottelussa vuonna 2011.
Crouch pelasi Tottenhamissa ja vastassa oli Real Madrid. Pelattiin puolivälierien ensimmäistä osaottelua Santiago Bernabéulla. Crouch onnistui ottamaan varoituksen jo kahdeksannella peliminuutilla. Ilta muuttui sysimustaksi, kun kulttipelaajalle näytettiin toista varoitusta vain seitsemän minuuttia myöhemmin.
– Ensimmäisessä rikkeessä menin vähän liian kovaa tilanteeseen. Hyväksyn sen, Crouch sanoi.
– Toisessa tilanteessa yritin liukua pallon pois Marcelolta. En missään vaiheessa osunut häneen.
– Hän hyppäsi kentän pintaan ja pyöri aikansa. Siitä on olemassa kuvaa, kun hän katsoo tuomaria ja alkaa tuulettaa.
– En ikinä ole halunnut lyödä ketään turpaan niin paljon kuin sillä hetkellä! He voittivat ottelun ja saivat huijattua minua.
Tottenham hävisi ottelun 0-4 ja koko otteluparin maalein 1-5. Pukukopissa Crouch odotteli pelin päättymistä ja syytti itseään.
– Pukuhuone on stadionin alapuolella. Minä istuin kopissa pyyhe kasvoillani. Kuulin, miten he tekivät maalin toisensa jälkeen. Ajattelin vain: ”Tämä on minun syytäni.” Se oli todella heikko hetki [urallani].
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi

- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi