Espanja ja Hollanti pelasivat keskiviikkona 1-1 -tulokseen päättyneen harjoitusottelun.

Espanjan avauskokoonpanossa ollut José Gayá joutui jättämään kamppailun kesken saatuaan kovan iskun päähänsä. Gayá törmäsi Hollannin Hans Hateboerin kanssa ja sai päähänsä verta vuotaneen haavan.

AS:n mukaan Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique kutsuu Getafen Marc Cucurellan korvaamaan Gayáa. Kyseessä on 22-vuotiaalle Cucurellalle uran ensimmäinen A-maajoukkuekutsu.

Espanjan juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon jo vuosien ajan kuulunut Cucurella on noussut Getafessa todelliseen loistoon. Monipuolinen Cucurella kykenee pelaamaan laitapuolustajana ja keskikentän laidalla.

Gayá on hyvässä kunnossa, eikä loukkaantunut tilanteessa vakavasti, mutta Enrique ei halua ottaa Valencian kapteenin kanssa minkäänlaisia riskejä. Cucurellan odotetaan liittyvän Espanjan maajoukkueen mukaan torstaina.