Espanjalaislegenda kohtaa entisen valmentajansa Ronald Koemanin – ”En ottaisi häntä tänne edes huoltajaksi”

Barcelonan nykyinen päävalmentaja Ronald Koeman valmensi aikoinaan Valenciaa kaudella 2007-08.
Koeman saapui Valencian peräsimeen marraskuussa 2007, jolloin Valencia oli muutaman pisteen päässä La Ligan kärkipaikasta. Kausi sujui kammottavasti ja lopulta Valencia päätyi La Ligassa vasta kymmenenneksi ja jäi lohkoon Mestarien liigassa.
Valenciassa silloin pelannut Joaquín paljasti lehdistölle aikoinaan, ettei Koeman edes hyvästellyt joukkuetta saatuaan potkut.
– Hän tienasi täällä 5-6 miljoonaa euroa viidessä kuukaudessa. Olimme muutaman pisteen päässä kärjestä, kun hän saapui tänne ja kausi päättyi siihen, että olimme lähempänä putoamista kuin europaikkoja. Koeman ei edes hyvästellyt joukkuetta saatuaan potkut. Onneksi hän ei ole enää täällä, Joaquín sanoi kesällä 2008.
Koeman ja Betisiä edustava Joaquín kohtavaat toisensa lauantaina, kun Betis matkaa La Ligassa Camp Noulle. Betis-legenda kertoi El Larguerolle, ettei aio tervehtiä Koemania ennen ottelua.
– Aika Koemanin alaisuudessa ei ollut urani hienon kokemus, mutta kuten olen aina sanonut, on kaikkien elettävä erilaisia kokemuksia. En haluaisi puhua tästä, koska minua sattuu se, mitä siellä tapahtui. En ottaisi häntä Betisiin edes huoltajaksi.
– Riitelimme vaikka ja mistä, mutta olen jo mennyt eteenpäin elämässä. Onneksi se ajanjakso ei kestänyt pitkään ja pystyimme pelastamaan kauden mahdollisimman hyvin niissä olosuhteissa, Joaquín viittasi Copan mestaruuteen.
– Ei, hän ei tule tervehtimään minua enkä minä häntä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”