Diego Maradona otti kantaa Lionel Messin kohteluun Barcelonassa: ”Tiesin, että se päättyy huonosti”

Kesän ylivoimaisesti suurin siirtosaaga pyöri Barcelonan kapteenin Lionel Messin ympärillä.
Barcelonan toimintaan tympääntynyt Messi, 33, olisi halunnut jättää seuran ilmaiseksi sopimuspykälään vedoten, mutta Blaugrana esti hänen lähtönsä perustelemalla, että tuo pykälä olisi pitänyt aktivoida jo aikaisemmin.
Messi jäi vasten tahtoaan Barcelonaan, mutta teki selväksi mielipiteensä katalonialaisjätin johtoportaan toimista. Argentiinalaistähti selvensi Goalin pitkässä haastattelussa, ettei halunnut lähteä oikeustaisteluun rakasta seuraansa vastaan.
Yksi kaikkien aikojen pelaajista, argentiinalaislegenda Diego Maradona seurasi maanmiehensä tilannetta suurella mielenkiinnolla. Itsekin Barcelonaa edustanut Maradona, 60, sanoi Clarinin haastattelussa, että Barcelona kohteli ykköstähteään epäkunnioittavasti.
– Minullekin kävi niin. Barcelona ei ole helppo seura. Hän on ollut siellä monta vuotta, eikä häntä kohdeltu ansaitsemallaan tavalla.
– Tiesin, että se päättyy huonosti ja uskoin Leon lähtevän.
– Hän antoi heille kaikkensa. Hän vei heidät huipulle ja yhtenä päivänä hän halusi lähteä vaihtaakseen maisemaa, mutta he sanoivat ei.
Messi on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua tehden niissä yhteensä kolme maalia ja syöttäen neljä. Hänen sopimuksensa Barcelonassa päättyy ensi kesänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Elämästään Saudi-Arabiassa valittanut puolustaja tulossa Cristiano Ronaldon viereltä Espanjaan
- Napoli on ollut yhteydessä katalaaniseuraan
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa
- Elämästään Saudi-Arabiassa valittanut puolustaja tulossa Cristiano Ronaldon viereltä Espanjaan
- Napoli on ollut yhteydessä katalaaniseuraan
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- MD: Barcelona pettyi pahemman kerran Marc-André ter Stegeniin – aikoo ottaa kapteeninnauhan pois
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa