Barcelonalle torstaina hyviäkin uutisia – kaksi tärkeää pelaajaa palasi harjoituksiin
Kuva: Getty Images
Barcelona sai torstain lääketieteellisissä tutkimuksissa ikäviä uutisia, kun varmistui, että uruguaylaistoppari Ronald Araújo on reisivamman takia noin kuukauden sivussa tositoimista. Araújo pelasi keskiviikkona Juventusta vastaan jo valmiiksi loukkaantuneena Gerard Piquén oltua pelikiellossa.
Puolustajatilanne on kuitenkin saamassa nopeasti helpotusta, sillä Samuel Umtiti palasi torstaina joukkueen harjoituksiin. Ranskalainen on ollut tositoimista sivussa 3.7. lähtien, mutta sai nyt joukkueen lääkäreiltä luvan harjoitella ja pelata. Umtiti on kärsinyt vasemman polven kierukkavaivoista, joita on hoidettu uudenlaisella kantasoluterapialla. Neljän kuukauden toipumisjaksonsa aikana hän sairasti myös koronaviruksen.
Luonnollisesti Umtitin paluuta pelikentille jouduttaneen vielä jonkin aikaa odottamaan, sillä tauko peleistä on ollut pitkä. Mahdollisuuksien rajoissa voisi kenties olla 21. marraskuuta pelattava ottelu Atlético Madridia vastaan. Siihen saakka Barcelonassa toivotaan hartaasti, että ainoat käytettävissä olevat topparit Piqué ja Clement Lenglet pysyisivät terveinä.
Treenikentältä kantautui toinenkin hyvä uutinen, sillä myös polvileikkauksesta toipunut maalivahti Marc-André ter Stegen palasi Barcelonan vahvuuteen. Saksalaistorjuja harjoitteli täysin normaalisti ja voi saada peliluvan ensi viikolla. Ter Stegenin kahden ja puolen kuukauden poissaolon aikana Barcelonan maalia on vartioinut brasilialainen Neto.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan

