Luis Enriquelle tappioita maajoukkueessa harvinaisen nopeasti – puolusti painokkaasti maalivahtiaan
Kuva: Getty Images
Espanja kärsi tiistaina Nations Leaguessa yllätystappion, kun se hävisi vieraissa Ukrainalle 0-1. Luis Enriquen miehistö ei pystynyt käyttämään omia maalipaikkojaan, ja maalivahti David De Gea epäröi ottelun ainoaan maaliin johtaneessa tilanteessa.
Tappio oli Luis Enriquen valmentamalle Espanjalle Nations Leaguessa jo kolmas, kun myös kilpailun ensimmäinen kausi huomioidaan. Syksyllä 2018 Espanja kärsi tappiot niin Englannille kuin Kroatiallekin, ja nyt siis Ukraina oli parempi kuin lohkokärki Espanja.
Päävalmentaja Luis Enriquen kolme tappiota saavat näyttäytymään hieman kehnossa valossa. Luis Enrique valmensi Espanjaa nyt 12. ottelussaan, ja koki kolmannen tappionsa huomattavasti aiemmin kuin monet edeltäjänsä. Edelliset kolme valmentajaa Julen Lopetegui, Fernando Hierro ja Robert Moreno eivät kokeneet ainuttakaan tappiota, kun jatkoaikoja ja rangaistuspotkukilpailuja ei huomioida (Espanja putosi Venäjälle vuoden 2018 MM-kisoissa rankkareilla).
Nopeammin kolme tappiota oli kärsinyt viimeksi José Santamaría, joka valmensi Espanjaa vuosina 1980-1982. Santamaría hävisi kolmannen kerran jo seitsemännessä maaottelussaan.
#OJOALDATO - Luis Enrique es el seleccionador español que menos partidos ha necesitado para alcanzar las tres derrotas (12) desde José Emilio Santamaría (la tercera derrota llegó en el séptimo partido).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- AS: Atlético taistelee aikaa vastaan – valmis maksamaan suuren summan keskikenttäpelaajasta
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena

- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen