Barcelonan jättänyt puolustaja harmittelee: ”En saavuttanut haluamaani tasoa”
Kuva: Getty Images
Portugalin maajoukkueen laitapuolustaja Nélson Semedo siirtyi Barcelonaan kesällä 2017 kotimaansa suurseurasta Benficasta 30,5 miljoonalla eurolla ja suurien odotusten saattelemana.
Semedo, 26, ei kuitenkaan missään vaiheessa onnistunut lunastamaan niitä odotuksia, ja hänet myytiin tänä kesänä englantilaiseen Wolverhamptoniin 30 miljoonalla eurolla. Summa saattaa nousta erilaisten bonusten myötä vielä kymmenellä miljoonalla.
Portugalilaispuolustaja myönsi DAZN:n haastattelussa, että hän toivoi onnistuvansa Kataloniassa paremmin.
– Uskon, että olisin voinut pelata enemmän, mutta Barcelonassa taso on todella korkealla ja kaikki pelaajat ovat erittäin hyviä.
– En saavuttanut haluamaani tasoa.
– Minun oli sopeuduttava täysin erilaiseen pelityyliin kuin mihin olin tottunut. Se oli varsin monimutkainen pelityyli, mutta sopeuduin siihen lopulta.
Semedo ei kuitenkaan jää muistelemaan Barcelonaa seurana tai kaupunkina pahalla.
– Nautin ajastani Barcelonassa varsin paljon. Sain hyviä ystäviä, jotka tulevat aina olemaan osa elämääni.
– Voitin neljä pokaalia ja pelasin lähes 150 ottelua kolmen vuoden aikana, mikä on todella vaikeaa Barcelonassa.
Semedo debytoi Wolverhamptonissa viime viikonloppuna joukkueen hävitessä Valioliigassa West Hamille 0-4.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja