Real Betisiltä vahva avausjakso hallitsevaa mestaria vastaan – Real Madridille lisää loukkaantumishuolia
Real Betis ja Real Madrid pelaavat parhaillaan La Liga -lauantain myöhäisillan kamppailussa vastakkain. Kotijoukkue Betis johtaa ottelua puoliajalla 2-1.
Betis aloitti ottelun vahvasti, ja sillä oli pari hyvää maalipaikkaa heti ottelun alussa. Madridilaiset kuitenkin onnistuivat maalin teossa ensin, kun Federico Valverde onnistui Karim Benzeman loistavasta tarjoilusta vartin pelin jälkeen.
Kotijoukkue loi avausjakson vaarallisemmat paikat, ja se sai palkinnon tasoituksen muodossa 35. minuutilla, kun Aïssa Mandi puski pallon verkon perukoille. Ja vain kaksi minuuttia myöhemmin William Carvalho laukoi pallon etukulmasta sisään, ja vei näin ollen kotijoukkueen jo johtoasemaan.
Benzemalla oli vielä aivan avausjakson lopussa mahtava mahdollisuus tasoitukseen, mutta Joel Robles venyi upeaan torjuntaan kotijoukkueen maalilla.
Madridilaiset saivat lisää loukkaantumishuolia, kun Toni Kroos jouduttiin ottamaan vaihtoon jakson lisäajalla. Saksalainen sai ilmeisesti taklaustilanteessa aiemmin iskun nilkkaansa, eikä lopulta pystynyt enää jatkamaan ottelua.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään