AS: Real Madridin nuori puolustaja jäämässä Espanjaan – Man United ei lämpene Los Blancosin vaatimuksille

Real Madridin laitapuolustaja Sergio Reguilón siirtynee Sevillaan lainalle myös täksi kaudeksi, kertoo AS.
Myös Manchester United on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepakista, mutta englantilaisjätti ei halua sisällyttää diiliin Madridin vaatimaa takaisinosto-optiota.
AS:n mukaan Reguilón, 23, suosii itsekin Espanjassa pysymistä, koska hän haluaa pitää vaihtoehtonsa auki Madridin suuntaan, vaikkei olekaan tällä kaudella päävalmentaja Zinédine Zidanen suunnitelmissa.
Reguilón debytoi Real Madridin edustusjoukkueessa kaudella 2018-19 Julen Lopeteguin alaisuudessa ja siirtyi viime kaudeksi lainalle hänen valmentamaansa Sevillaan. Andalusiassa hän kerrytti tililleen 38 ottelua tehden niissä yhteensä kolme maalia ja syöttäen viisi.
Real Madridin riveissä Reguilón on palloillut kahdeksanvuotiaasta asti ja pelannut seuran ykkösmiehistössä 22 ottelua. Hän on aiemmin käynyt lainalla myös UD Logroñésissa Espanjan kolmannella sarjaportaalla.
Reguilónin sopimus Madridissa päättyy kolmen vuoden päästä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä Barcelonan ja Real Madridin kokoonpanot El Clásicoon
- Relevo: Jude Bellingham joutumassa olkapääleikkaukseen
- AS: Vinícius nousee Real Madridin parhaiten palkatuksi pelaajaksi
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan

- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin