James Rodríguezia kohtaan kiinnostusta useissa liigoissa – ”Haluan jonnekin, missä kaikki pitävät minusta”
Kuva: Getty Images
Kolumbialaisen James Rodríguezin suuresta kansainvälisestä läpimurrosta on kulunut jo kuusi vuotta. MM-kisoissa 2014 James loisti, teki ikimuistoisia maaleja, voitti turnauksen maalikuninkuuden ja hänet valittiin kisojen tähdistöön. Megaluokan onnistuminen toikin pian MM-turnauksen jälkeen unelmasiirron Real Madridiin.
James on nyt pelannut Real Madridissa neljä kautta, joista vahvin oli heti ensimmäinen. Kaudella 2014-2015 James valittiin La Ligan kauden joukkueeseen sekä koko sarjan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi.
Toista yhtä hyvää La Liga -kautta James ei enää pelannut, ja kaudet 2017-2018 ja 2018-2019 hän vietti lainalla Bayern Münchenissä. Päättynyt kausi 2019-2020 oli puolestaan nyt 29-vuotiaalle Jamesille täydellinen katastrofi, sillä hänelle ei löytynyt juuri mitään käyttöä Zinédine Zidanen suunnitelmissa. Kaikkiaan James pelasi vain 14 ottelua (joista 8 La Ligassa). Vuodenvaihteen jälkeen pelejä kertyi vain kaksi.
Kolumbialainen myönsi äskettäisessä haastattelussa suoraan pettymyksen olleen valtava. Seuraavaksi edessä on siirto uuteen seuraan, eikä kiinnostuneista tunnu olevan pulaa.
James kertoi häntä YouTube-kanavalleen haastatelleelle Daniel Habifille, että olisi valmis harkitsemaan siirtoa myös Meksikon liigaan.
– Miksi ei? Tarjouksia pitää kuunnella. En sano koskaan millekään ei. Jumala ei koskaan tiedä. Meksikolla on paljon vetovoimaa ja paljon hyviä asioita. Sarjassa liikkuu isoja rahoja. En koskaan sano ei koskaan, koska jalkapallo muuttuu paljon kolmen-neljän vuoden aikana, James pyöritteli.
Samassa yhteydessä James kertoi myös saaneensa alustavia tiedusteluja siirrolle Englantiin ja Ranskaan, ja lisäsi, että kiinnostusta on myös ”joistain yllättävistä kohteista”. Muun muassa Manchester Unitedin ja Manchester Cityn on arveltu tavoittelevan Rodríguezia. Pääasia on kuitenkin, että uudessa seurassa on luvassa kunnolla minuutteja.
– Tämä kausi oli yksi urani suurimmista pettymyksistä. Valmentajalla (Zidanella) on omat mieltymyksensä joihinkin pelaajiin, ja sitä täytyy kunnioittaa. On kuitenkin vaikeaa huomata, ettei saa samoja tilaisuuksia kuin omat pelikaverit, Rodríguez totesi.
– Haluan joukkueeseen, jossa saan pelata ja jossa kaikki pitävät minusta. Tiedän pystyväni pelaamaan säännöllisesti. Hyväksyin penkitykseni, jos olisin huono pelaaja, mutta olen henkilö, joka haluaa pelata aina.
[readmore from=Rodriguez-James]
Italialaislehti La Gazzetta dello Sport on kertonut, että Jamesista on kiinnostunut Serie A:ssa Lazio. Lazio menetti kalkkiviivoilla tavoittelemansa David Silvan Real Sociedadiin, ja nyt Jamesille olisi tarjolla paikka roomalaisseuran uutena johtotähtenä.
Neuvotteluyhteydessä James Rodríguezin edustajat ja Lazio eivät ole kuitenkaan vielä olleet.
Lähteet: Sport, Cope ja AS
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty