Barcelona vahvisti: Ronald Koeman valmentajaksi – myös urheilujohtaja nimitetty

Kuva: Getty Images
FC Barcelona on vahvistanut hetki sitten, että seuran edustusjoukkueen uusi päävalmentaja on hollantilainen Ronald Koeman, seuran entinen pelaaja. Koeman saapuu Barcelonaan Hollannin A-maajoukkueesta, ja Barcelona maksaa tiettävästi Hollannin jalkapalloliitolle korvauksen sopimuksen purusta. Koemanin sopimus on kaksivuotinen eli ulottuu kauden 2021-2022 loppuun.
Barcelona esittelee Koemanin medialle keskiviikkona kello 19 Suomen aikaa alkavassa lehdistötilaisuudessa.
57-vuotias Koeman pelasi Barcelonassa vuosina 1989-1995 ja voitti seurassa neljä La Liga -mestaruutta ja yhden Euroopan Cupin. Puolustuksessa, liberona tai keskikentän pohjalla pelannut Koeman tunnettiin kovapotkuisena vapaapotkuspesialistina, ja hän jakoikin Mestarien liigan maalikuninkuuden kaudella 1993-1994.
Koemanin päävalmentajaura alkoi vuonna 2000 Vitessen joukkueessa. Jo sitä ennen hän oli toiminut yhden kauden Hollannin A-maajoukkueen apulaisvalmentajana ja kaksi kautta Barcelonan valmennusryhmässä. Myöhemmin Koeman on valmentanut muun muassa Ajaxia, Benficaa, Valenciaa, Southamptonia, Evertonia ja viimeksi siis Hollannin maajoukkuetta.
[readmore from=Barcelona]
Paikka Barcelonan valmennuksessa aukesi, kun Barcelona erotti maanantaina Quique Setiénin vain puolen kauden työn jälkeen. Viimeinen sinetti Setiénin kohtalolle oli Mestarien liigassa perjantaina Bayernille kärsitty 2-8 -murskatappio.
Barcelona nimitti tänään myös uuden jalkapallojohtajan eilen irtisanotun Éric Abidalin tilalle. Tehtävään valittiin Rámon Planes, joka työskenteli Barcelonan seurajohdossa jo entuudestaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu