Sunnuntai-iltana jalkapallomaailmassa kuohahti. Brasilialaistoimittaja Marcelo Bechler twiittasi tuolloin, että kuusinkertainen Ballon d’Or-voittaja Lionel Messi olisi ilmoittanut seurajohdolle toiveen, että hän haluaisi lähteä Barcelonasta jo ennen ensi kauden alkua. Aivan mitätön taho ei asialla ollut, sillä tiettävästi Bechler kertoi ensimmäisenä Neymarin siirtymisestä PSG:hen kesällä 2017, hulppealla 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla.

Kuten odottaa sopi, Barcelona riensi kiireen vilkkaa kiistämään, että Messi olisi esittänyt kellekään seuran taustahenkilölle väitettyä siirtotoivetta. Näin se on tehnyt aina ennenkin. Kaikissa mahdollisissa käänteissä Barcelonasta on muistutettu Messin lausunnosta, jonka mukaan hän haluaa pelata uransa loppuun Barcelonassa.

Sportin mukaan Barcelonasta on todettu, ettei Messi ole keskustellut siirtotoiveesta yhdenkään Barca-vaikuttajan kanssa. Barcelonaa kipparoivalla Messillä on sopimusta seuran kanssa kesään 2021 saakka. Tuolloin hän voisi poistua seurasta siirtokorvauksetta. Messin sopimuksen ulosostohintaa 700 miljoonaa euroa ei nytkään tarvitsisi maksaa, vaan luultavasti kaupat syntyisivät jo 100-200 miljoonan euroon asettuvalla summalla – jos siis Messi oikeasti alkaisi tosissaan siirtoa vaatia.

Lionel Messille päättynyt kausi oli jo kuudestoista Barcelonan edustusjoukkueessa. Hän saapui organisaatioon ja Barcelonan La Masia -akatemiaan jo syyskuussa 2000, oltuaan tuolloin vain 13-vuotias. Neljä vuotta myöhemmin Messi debytoi edustusjoukkueessa, ja loppu on historiaa. 731 virallista ottelua, 634 tehtyä maalia ja 34 eri pokaalia.

Nyt Marcelo Bechlerille väitetysti puhunut sisäpiirilähde seuran sisältä kuitenkin kertoo, ettei ”ole koskaan nähnyt Messin poistumisen olevan näin lähellä”. Mistä sitten on oikein kyse?

Iso ikävä isokorvaista pokaalia

Loogisin selitys on se, että Messi janoaa menestystä. Eikä sellaiseksi lasketa Copa del Reytä tai La Ligaa. Karvaita pettymyksiä on tullut viime vuosina runsaasti niin maajoukkueturnauksissa kuin Mestarien liigassakin. Seuratasolla asialle on kuitenkin paljon helpompi tehdä jotain kuin maajoukkueessa.

Messi on kyllä voittanut urallaan neljä kertaa Mestarien liigan, mutta viimeisestä voitosta on kulunut jo yli viisi vuotta. Argentiinan maajoukkuepaidassa viimeisimpiä mestaruusjuhlia on vietetty vuoden 2008 Pekingin olympialaisissa, jotka pelattiin pääosin juniori-ikäisin joukkuein.

Haavoja on varmasti jäänyt MM-kisojen ja maanosan mestaruuskisojen putoamisista, ja etenkin vuoden 2014 MM-finaalin sekä vuosien 2015 ja 2016 Copa Américan katkerista finaalitappioista. Painaisiko sekin, kun Messin vertailussa Diego Maradonaan otetaan aina esille arvokisamenestys.

Messi kiilasi vuonna 2019 Cristiano Ronaldon edelle ikuisessa kilvoittelussa Ballon d’Oreista, kun hän voitti uransa kuudennen pystin. Voitto oli tosin kaukana selkeästä. Kaikki muut Messin Kultaiset Pallot tulivatkin jo vuoteen 2015 mennessä – eli ennen kuin Barcelonan kuiva kausi Mestarien liigassa alkoi.

Epäilemättä miellyttävältä tuntuu henkilökohtaisten palkintojenkin voittaminen, mutta joukkueurheilija elää useimmiten joukkueen menestyksestä. Siksi Messi onkin ollut viime vuosina yhä äänekkäämpi oman seuran johtoa kohtaan.

Neymar-rahat hassattiin nopeasti

Kaikki kenties kulminoituu kesään 2017 ja Neymarin PSG-siirtoon. Barcelonan kädet olivat kaupan suhteen sidotut, kun PSG kaikkien yllätykseksi löi tiskiin ulosostoklausuulissa olleen ME-hinnan 222 miljoonaa euroa. Barcelonalla oli kuitenkin vapaat kädet sen suhteen, mitä se Neymarista saamallaan jättisummalla tekee. Tosin sillä erotuksella, että kaikki tiesivät Barcan äkkirikastuneen, joten neuvotteluissa olivat myyjän markkinat.

Kaikki oli vielä hyvin tämän kaksikon ollessa yhdessä. Kuva: Getty Images

Barcelonalle tuli kiire näyttää muskelia. Kesällä 2017 se osti Ousmane Dembélén 105 miljoonalla eurolla (plus bonukset). Tammikuussa 2018 hankittiin Philippe Coutinho 120 miljoonalla. Kesällä 2019 samat 120 miljoonaa maksettiin Antoine Griezmannista. Barcelonalla oli Roope Ankan rahasäiliö, mutta se tuhlaili kuin epäonninen veljenpoika Aku. Ylpeys kävi lankeemuksen edellä.

Mitä hankinnoilta on saatu? Griezmann on tehnyt Barcelonalle yhteensä 15 maalia. Ousmane Dembélén saalis kolmen kauden aikana Barcelonassa on 19 maalia. Coutinho ehti tehdä Barcelonassa 21 maalia ennen lainasiirtoaan Bayern Müncheniin.

Siis 55 maalia yhteensä 345 miljoonalla eurolla (ilman bonuksia). Messin hyvä ystävä ja entinen tutkapari Neymar on tehnyt samaan aikaan PSG:lle 70 maalia, vaikka on pelannut lukuisten loukkaantumistensa takia vain 83 ottelua. Tällä viikolla Neymar pelaa PSG:n kanssa Mestarien liigan välierissä ja mahdollisesti finaalissa – Barcelona ei.

Ei Barcelona ole elänyt yli varojensa ainoastaan pelaajahankintojen suhteen. Barcelonalla on kaikista maailman jalkapalloseuroista maailman suurimmat palkkakulut, sillä viimeisimmän, vuoden 2020 alussa julkaistun vertailun mukaan Barcelona maksaa työntekijöilleen 453 miljoonaa puntaa eli noin 501 miljoonaa euroa. Puoli miljardia. Real Madrid jää kakkosena kauas taakse, ja listan kymmenennen Juventuksen palkkakulut jäävät jo alle puoleen Barcelonan summista.

La Liga -mestaruuksia rahoilla on kyllä saatu, mutta Mestarien liigassa Barcelonaa ovat pilkanneet vuoroin AS Roma, Liverpool ja Bayern München. Ja sekös Messiä jurppii.

Uusi, ärhäkämpi Leo Messi

Jos palataan vanhoihin vertailuihin Cristiano Ronaldon kanssa, niin supertähdillä voi todeta olevan myös luonne-eroja. Portugalilainen viihtyy julkisuudessa loistavasti, on hyvin tietoinen markkina-arvostaan eikä kaihda tarjota välillä vähän räväkämpiäkin kommentteja. Messi on ollut lausunnoissaan aina maltillisempi ja varovaisempi, mutta linja on alkanut viime aikoina muuttua.

– Näitä ulostuloja on ollut viimeisen puolen vuoden aikana triplasti enemmän kuin Messin elämässä ikinä. Eihän Messi ole koskaan ollut tämän tyyppinen pelaaja, että hän ottaisi vahvasti kantaa. Häntä on aiemmin enempi syytetty hiirulaiseksi. Tämä on mielestäni mahtava Messi. Minä pidän tästä, C Moren suosikkiselostaja Tuomas Virkkunen kommentoi Laliiga.com-sivuston haastattelussa heinäkuussa.

Messin suoria sanoja on totisesti saatu tällä kaudella kuulla. Eikä ihme, sillä Barcelonalla on skandaaleja riittänyt. Messi jyrähti helmikuussa, kun Barcelonan urheilujohtoon kuuluva Éric Abidal vihjaili valmentaja Ernesto Valverden potkujen johtuneen pelaajien huonosta asenteesta. Samoihin aikoihin arveltiin laajalti Messin olevan kurkkuaan myöten täynnä seuran puheenjohtaja Josep María Bartomeuta.

Messi on myös usein valitellut kyllästymistään siihen, kuinka mediassa väitetään hänen sanelevan Barcelonan peluutusta ja pelaajahankintoja. Samat puheet vellovat myös Argentiinan maajoukkueen ympärillä. Messi on tähti ja keulakuva, mutta hän on aina korostanut vaikutuksensa rajoittuvan kentän puolelle.

Antoine Griezmann ja Josep María Bartomeu – kaksi miestä, joista kummankaan kanssa Messin kemiat eivät kohtaa. Kuva: Getty Images

Aivan varmasti Messi on vaivannut päätään myös helmikuussa paljastuneella Barcelonan someskandaalilla, joka sai nopeasti lisänimen Barca-gate. Tapauksessa väitettiin Barcelonan maksaneen miljoona euroa someyritys I3 Venturesille siitä, jotta se levittäisi lokaa Barcelonan pelaajista ja muista puheenjohtajaehdokkaista, jotta nämä nähtäisiin huonossa valossa. On vaikea uskoa, ettei kohu olisi vaikuttanut pelaajiin.

Lissabonin romahdus viimeinen pisara?

Pian koittikin koronatauko, pelit pantiin katkolle ja pelaajat eristäytyivät omiin oloihinsa pariksi kuukaudeksi. Rauha oli näennäisesti maassa. Kesäkuussa pelit jatkuivat, Barcelona kompasteli, menetti La Liga -mestaruuden omista käsistään ja lopulta koitti myös urheilullinen katastrofi, kun Bayern München teurasti Lissabonissa Barcelonan maalein 8-2. Oliko se Messille viimeinen pisara?

Koitti aika ladata pyykkikone ja viedä roskat. Suursiivous alkoi Quique Setiénin potkuilla, mutta liekö sattumaa, että heti seuraavaksi esille nousi huhu Messin lähtöhaluista.

Heinäkuun lopussa uutisoitiin, että Barcelona on menettänyt yli 200 miljoonaa euroa koronaviruksen seurauksena. Yleisö on poissa stadionilta, museossa ei käy vieraita ja fanituotemyyntikin on romahtanut. Mikä ihme saisi tässä tilanteessa Messin vakuutettua siitä, että Josep María Bartomeu saisi ensi kaudeksi kasattua aiempaa kilpailukykyisemmän joukkueen?

Barcelonassa puhutaan vihdoin nuorennusleikkauksesta, joka olisi pitänyt aloittaa jo monta vuotta sitten. Alku ei kuitenkaan ollut kovin esimerkillinen, kun 24-vuotias Arthur korvattiin 30-vuotiaalla Miralem Pjanicilla. Lionel Messi on jo 33-vuotias. Onko hänellä aikaa odotella, että Pedri, Trincão ja Ansu Fati kypsyvät maailman eturivin pelaajiksi? Vai haluaako hän saada suurimmat mahdolliset todennäköisyydet voittaa vielä kerran Mestarien liigan jo ensi kaudella?

Millaisen perinnön Bartomeu jättää?

Messin jäämistä omien ”lupaustensa” mukaisesti Barcelonaan puoltaisi se, jos Bartomeu keräisi kamppeensa mahdollisimman pian. Niin henkilökohtaiselta Messin sivaltelu on välillä kuulostanut. Bartomeu jatkaa kuitenkin tehtävässään näillä näkymin ensi maaliskuuhun, jolle syksyksi 2021 suunniteltuja puheenjohtajavaaleja aikaistettiin.

Joukkueenrakennus on siis sellaisen miehen käsissä, johon Barcelonan joukkueen sielu ja sydän – Lionel Messi – ei tunnu luottavan. Juuri tähän perustuvat huhut Messin lähtöhaluista.

Jos Messi siirtyisi Manchester Cityyn, hän olisi seurassa, jota valmentaa vanha tuttu Pep Guardiola. Serie A:n Internazionale on puolestaan rakentanut kiinalaisen sijoittajaryhmän varoilla nopeasti Euroopan huipputasolla menestyvän joukkueen. Voisiko jopa epäpyhä liitto Cristiano Ronaldon kanssa Juventuksessa olla mahdollinen?

Pep Guardiolan alaisuudessa Lionel Messillä oli kaikki hyvin. Kuva: Getty Images

Messi on korostanut haastatteluissaan aina sitä, että hän pelaa Barcelonassa niin kauan, kun hän uskoo seuralla olevan menestyvä projekti. Vaan onko Barcelonalla sellaista juuri nyt? Voiko Messi luottaa siihen, että uudeksi valmentajaksi povattu Ronald Koeman ja Bartomeu tekevät joukkueesta sellaisen, joka pelaa reilun yhdeksän kuukauden kuluttua Mestarien liigan voitosta?

Rahan takia Messin ei tarvitse seuravalintojaan tehdä. Perhe viihtyy erinomaisesti Barcelonassa, mutta selviäisi epäilemättä uudessakin ympäristössä. Kysymys on nyt siitä, onko oma koti enemmänkin kuin kullan kallis, vai aukeaako toisissa ympyröissä parempi tilaisuus isokorvaisen kannun nosteluun?

[readmore from=Messi-Lionel]

Josep María Bartomeun aikakausi FC Barcelonan puheenjohtajana jatkunee vielä noin seitsemän kuukauden ajan. Tämän jakson tärkein työpäivä Bartomeulla on tässä ja nyt, enkä tarkoita vain uuden päävalmentajan palkkaamista. Bartomeun on kaikesta kritiikistä ja seuran vaikeasta taloustilanteesta huolimatta pystyttävä vakuuttamaan Messi siitä, että Camp Nou on jatkossakin hänelle oikea paikka.

Tehtävä ei ole mitenkään erityisen kiitollinen, eikä oikean vastauksen löytäminen ole helppoa. Jos – ja edelleen mitä todennäköisimmin kun – Lionel Messi Barcelonaan jää, olisi hänelle syytä tarjota miellyttävä toimintaympäristö ja inspiroivat työkaverit. Messi on tyytymättömänä ja alakuloisenakin varmasti maailman parhaita pelaajia, mutta jollei hänestä saada maksimia irti, voiko Barcelonakaan olla voittava joukkue?

Luulenpa silti, ettei Josep María Bartomeu halua jäädä historiaan puheenjohtajana, jonka aikakaudella maailman kaikkien aikojen paras pelaaja lähti Barcelonasta.