Sevillan sankari sai virtaa pelikaverien raatamisesta: ”He panivat sielunsa peliin joka kaksinkamppailussa”
Kuva: Getty Images
Sevilla jatkaa ainoana espanjalaisseurana kauttaan eurokentillä, kun se selvitti tiensä Eurooppa-liigan loppuotteluun kuudennen kerran seuran historiassa. Välierässä kaatui Manchester United maalein 2-1. Kaikki Sevillan aiemmat finaalit ovat päättyneet sen voittoon.
Yksi Sevillan voiton takuumiehistä oli erinomaisen ottelun pelannut maalivahti Bono. 29-vuotias marokkolaistorjuja on noussut torjuntavastuuseen loppukaudesta oltuaan aiemmin kauden aikana lähinnä vain cup- ja europelimaalivahti.
Gironasta täksi kaudeksi lainattu Bono oli pelannut ennen sunnuntaita viisi nollapeliä peräkkäin. Nyt selän taakse meni Bruno Fernandesin upottama rankkari, mutta Bono teki pelissä seitsemän tärkeää torjuntaa United-vahti David De Gean yhtä vastaan.
– Näin, kuinka pelikaverini juoksivat. He panivat sielunsa peliin jokaisessa kaksinkamppailussa. Silloin ei ole mahdollista olla antamatta kaikkeaan, Bono sanoi Movistarin haastattelussa pelin jälkeen.
– Joukkue pelasi mahtavan ottelun ja näytti, miten erityinen se on tässä kilpailussa. Pärjäsimme vaikeina hetkinä, ja tilaisuutemme tullen teimme maalin. Pidimme palloa ja panimme Manchester Unitedin juoksemaan.
– Olen aina ollut mukana tässä veneessä, pelasinpa tai en. Minulle tärkeintä on ilo tässä joukkueessa sekä tietoisuus sitä, että ryhmällä on jäljellä vielä yksi finaali. Lähdemme finaaliin täydellä sydämellä, Bono maalaili.
Sevillan 1-1 -tasoituksen viimeisteli hallitusti hyvästä Sergio Reguilonin poikittaissyötöstä Suso. Espanjalaislaituri on pelannut lähes kolme kertaa enemmän otteluita Serie A:ssa kuin La Ligassa, joten hänelle kelpaisi perjantain finaalin vastustajaksi hyvin Internazionale, joka kohtaa maanantain toisessa välierässä Shakhtar Donetskin.
– Me kestimme vaikeat hetket, ja meillä oli myös ripaus onnea. Ansaitsimme voittomme. Unitedilla oli neljä peräkkäistä selvää maalipaikkaa, mutta Bono nousi esiin. Saimme lopussa palkinnon työstämme, 26-vuotias Suso kommentoi ja omisti ensimmäisen Eurooppa-liigan maalinsa vaimolleen ja kahdelle lapselleen.
– Olen pelannut Interiä vastaan monta kertaa, ja tunnen joukkueen. Katsotaan huomenna, mitä tapahtuu ja käydään sitten töihin.
What a man
586 games and 13 years later...
Jesus Navas is back in a @EuropaLeague final with @SevillaFC_ENG.
Unreal longevity.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Xabi Alonsolta kyseltiin Real Madrid -potkuista – näin espanjalainen reagoi
- Sport: Marcus Rashfordilta painetta Manchester Unitedin suuntaan – suostuu siirtymään vain Barcelonaan
- Marca: Atlético haluaa Bernardo Silvan
- Cope: José Mourinho haluaa tanskalaispelaajan Real Madridiin – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- MD: Chelsea-tähti valmis siirtymään Barcelonaan
- Marca: Atlético haluaa Chelsean luottopelaajan
- AS: Real Madridin luottotopparille jatkosopimus
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- Cope: José Mourinho haluaa tanskalaispelaajan Real Madridiin – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- Xabi Alonsolta kyseltiin Real Madrid -potkuista – näin espanjalainen reagoi
- Sport: Marcus Rashfordilta painetta Manchester Unitedin suuntaan – suostuu siirtymään vain Barcelonaan
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- MD: Chelsea-tähti valmis siirtymään Barcelonaan
- Nyt jysähti: Marc-Andre ter Stegen siirtymässä yllättävään seuraan
- Athletic: Espanjalle huonoimpia mahdollisia uutisia
- Atlético-pomo kertoi mielipiteensä Julián Álvarezin tulevaisuudesta

