Sevilla oli jälleen punainen vaate Manchester Unitedille – Lopeteguin miehistö Eurooppa-liigan finaaliin

Sevilla eteni sunnuntai-iltana Eurooppa-liigan finaaliin voitettuaan välierissä Manchester Unitedin maalein 2-1.
Viimeisen 13 vuoden aikana viidesti Eurooppa-liigan ja sitä aiemman UEFA Cupin voittajaksi kruunattu Sevilla kohtaa finaalissa joko Internazionalen tai Shakhtar Donetskin, jotka kohtaavat toisensa maanantai-iltana.
Pelillisesti Manchester United oli Sevillan niskan päällä käytännössä ottelun alusta loppuun, mutta upean ottelun pelannut Sevilla-vahti Bono oli mies paikallaan ja piti seuransa kamppailussa mukana.
Loistavan kauden pelannut Diego Carlos kaatoi Marcus Rashfordin Sevillan boksin sisällä jo 8. minuutilla, ja pallo vietiin pilkulle. Viime aikoina useammankin rangaistuspotkun maaliin iskenyt Bruno Fernandes ei epäonnistunut tälläkään kertaa vieden Manchester Unitedin maalin etumatkalle.
Suso toi Sevillan tasoihin avausjakson puolivälissä. Espanjan A-maajoukkuemies juoksi boksiin, jäi vapaaksi ja kykeni siirtämään Sevillan tasoihin kaikessa rauhassa.
Etenkin toisella jaksolla Manchester United hallitsi pelitapahtumia mielin määrin, muttei kyennyt murtamaan Bonon, Carlosin ja Jules Koundén johtamaa Sevilla-puolustusta.
Kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä nähtiin voittomaali. Penkiltä sisään kentälle vaihdettu Luuk de Jong siirsi Sevillan johtoon ja voittoon maalin edustalta. Hienon kamppailun pelannut Sevilla-ikoni Jesús Navas lähetti keskityksen boksiin ja de Jong siirsi Julen Lopeteguin miehistön finaaliin.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Sevilla pudottaa Manchester Unitedin Euroopasta. Kaksi ja puoli vuotta sitten Sevilla voitti Manchester Unitedin Old Traffordilla Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa ja meni jatkoon.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen