James Rodríguez ja Arturo Vidal pelasivat samaan aikaan Bayern Münchenissä kaudella 2017-18.

James pelasi tuolloin kaksi kautta lainalla Bayernissa ja Vidal pelasi seurassa viimeistä kauttaan ennen siirtoaan Barcelonan riveihin.

James on jäänyt kuluvalla kaudella täysin olemattomaan rooliin Zinédine Zidanen alaisuudessa. James on ollut sen verran pettynyt peliminuutteihinsa, että pyysi Zidanea jättämään hänet ulos Real Madridin kokoonpanosta viimeisissä sarjaotteluissa.

On siten todennäköistä, ettei James pelaa minuuttiakaan Mestarien liigankaan pudotuspeleissä.

Vidal otti kantaa ystävänsä tilanteeseen Win Sportsin haastattelussa.

– Olemme kuin veljiä. Meistä tuli Münchenissä suuria ystävyksiä. Puhumme jatkuvasti, kuten juuri lomallakin. On harmillista, että hänellä on ongelmia valmentajan kanssa. James on riittävän tasokas pelaaja olemaan vakituisesti avauskokoonpanossa Real Madridissa. En tiedä, miksei häntä ole peluutettu tällä kaudella, Vidal totesi.

– Toivottavasti hän tekee omalta kannaltaan parhaan päätöksen ja alkaa pelaamaan. Kaikki jalkapallosta nauttivat ihmiset pitävät Jamesin pelaamisesta ja sen seuraamisesta. Hänen on kasvettava, etsittävä omaa tulevaisuuttaan ja löydettävä paikka, jossa hän voi pelata ja nauttia jalkapallosta.