Napolin pelaaja kertoo, millaista oli kohdata Lionel Messi ensimmäistä kertaa: ”Ajattelin, että ei se voi olla niin vaikeaa”
Kuva: Getty Images
Napolin keskikenttäpelaaja Diego Demme oppi kertaheitolla, että Barcelonan kapteenia Lionel Messiä ei kannata aliarvioida pätkääkään.
Demme kohtasi Messin ensimmäistä kertaa urallaan viime helmikuussa, kun Napoli ja Barcelona päätyivät Italiassa 1-1-tasapeliin Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa. Demme kertoi Bildin haastattelussa, että hän ei ennen tuota ottelua uskonut, miten vaikeaa Messin pysäyttäminen todellisuudessa on.
– Messi on hullu pelaaja.
– Hän tekee uskomattomia asioita pallon kanssa. Olin ennen nähnyt hänet vain televisiosta ja ajattelin, että ei se voi olla niin vaikeaa ottaa häneltä palloa pois.
– Itse ottelussa oli kaksi tai kolme tilannetta, kun olin varma, että vien häneltä pallon. Sitten hän liikkui yhtäkkiä niin nopeasti, että minä lähdin ihan väärään suuntaan!
Messi sanoi tällä viikolla, että Barcelona häviää Napolille, jos se ei onnistu nostamaan suoritustasoaan. Otteluparin voittaja selviää 8. elokuuta Camp Noulla. Demme uskoo, että toisesta osasta tulee tasainen vääntö.
– Avausosan 1-1-tasapeli osoitti, että pysymme heidän vauhdissaan.
– Me olemme esiintyneet viime viikkoina ihan hyvin. Toisessa osassa kummallakin on yhtäläiset mahdollisuudet voittaa, jopa ilman katsojia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi