Sport: Barcelona hankkii uuden topparin – aikoo myydä tai lainata maailmanmestarin muihin maisemiin
Samuel Umtitin ura on mennyt pahasti alamäkeä jo parin vuoden ajan.
26-vuotias Barcelona-toppari ei suostunut leikkaamaan polveaan ennen Venäjän MM-kisoja kesällä 2018. Umtiti pakotti itsensä pelaamaan MM-kisat puolikuntoisena.
Toppari voitti Ranskan paidassa maailmanmestaruuden, mutta sen jälkeen polviongelmat ovat pitäneet Umtitin enemmän ja vähemmän jatkuvasti sivussa pelikentiltä.
Umtiti on pelannut kahden vuoden aikana vain 27 sarjaottelussa, ja siten menettänyt avauskokoonpanon paikkansa Clément Lenglet’lle.
Sportin mukaan Barcelonan kärsivällisyys Umtitin suhteen on päättynyt. Lehden mukaan Barcelona on päättänyt myydä tai lainata Umtitin ensi kaudeksi muihin maisemiin.
Barcelonan suunnitelma on hankkia seuraan uusi toppari, joka samalla sysäisi Umtitin neljänneksi tai viidenneksi toppariksi. Umtiti ei haluaisi itse lähteä Barcelonasta, mutta Barcelona uskoo Umtitin poistuvan, jos hän tippuu hierarkiassa lopullisesti Gerard Piquén, Lenglet’n ja uuden topparin taakse.
Umtiti on herättänyt kiinnostusta Serie A:ssa. Barcelonan ykkösvaihtoehto on myydä Umtiti, mutta seura tyytyisi myös lainaan, jotta Barcelonan ei pitäisi maksaa Umtitin korkeaa palkkaa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid nousi muutamassa minuutissa tappioasemasta voittoon ja Mestarien liigan finaaliin
- Bild: Real Madrid kiinnostunut Florian Wirtzistä
- AS: Huippunuorukainen jäi yllättäen täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa – kuuluu silti seuran suunnitelmiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Saksan huippuseura kiinnostunut Betis-hyökkääjästä
- La Liga -vahti loukkaantui pahasti saatuaan pitkään odotetun mahdollisuuden – toipumisajasta karu arvio
- Courtois vai Lunin Mestarien liigan ratkaisupeliin? Näin vastasi Carlo Ancelotti
- Real Madrid saa pokaalinsa ilman yleisöä – taustalla hieno ele
- Bernardo Silva asetti Barcelonalle ja kumppaneille takarajan

- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Finaalipaikka jaossa – näin Carlo Ancelotti kommentoi Bayern-peliä
- Real Betis asetti hinnan Nabil Fekirille – ottajia riittää
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”