Zinédine Zidane närkästyi lehdistötilaisuudessa: ”Olen väsynyt”

Real Madrid kaatoi sunnuntaina Athletic Bilbaon La Ligassa vieraskentällä lukemin 1-0. Samalla madridilaiset siirtyivät seitsemän pisteen johtoon sarjassa ennen Barcelonaa. Barcelona pelaa oman ottelunsa vielä 34. kierroksen osalta sunnuntai-iltana Villarrealin vieraana.
Madridilaisten voitto-osuman iski Sergio Ramos rangaistuspotkusta toisella puoliajalla. Rangaistuspotku vihellettiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Los Blancos on saanut viime aikoina useita rangaistuspotkuja, mutta joukkueen päävalmentaja Zinédine Zidane on kyllästynyt kuulemaan koko ajan siitä, että joukkue voittaisi vain tuomareiden avulla.
– Olen väsynyt kuulemaan, että voitamme vain tuomareiden avulla. Se ei tule muuttumaan, mutta pelaajat ansaitsevat kunnioitusta. Kukaan ei muuta mielipidettämme maalistamme, Zidane totesi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.
Ranskalaisvalmentaja ei vielä pidä joukkueensa mestaruutta varmana, vaikka eroa Barcelonaan on kertynyt ja otteluita on enää neljä jäljellä.
– Emme voi rentoutua tai ajatella mestaruutta, ennen kuin se on matemaattisesti varmaa. Tämä oli kuitenkin erittäin tärkeä voitto meille, ranskalainen päätti.
Lähde: Marca
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi