Virallista: Espanjalaisluotsi sai potkut – kausi ollut valtava pettymys
Kuva: Getty Images
Betis on antanut potkut päävalmentajalleen Rubille. Seura tiedotti päätöksestään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Rubi roikkui löysässä hirressä jo pitkään. Espanjalaismedioiden mukaan seurajohto oli todennut Rubille, että lauantaisen Athletic-ottelun on päätyttävä voittoon, jos luotsi meinaa jatkaa seuran peräsimessä. Athletic voitti ottelun 1-0.
Betis on kerännyt koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen kolmessa ottelussa yhden pisteen.
Rubi saapui Betisin peräsimeen viime kesänä Espanyolista tuoden mukanaan 17 maalia katalaaniseuralle iskeneen Borja Iglesiasin. Betis maksoi Iglesiasista melkein 30 miljoonaa euroa, mutta kärki on tehnyt tällä kaudella vain kaksi maalia.
Betis lähti kauteen tavoitteenaan yltää ensi kaudeksi europeleihin. Se on jäämässä toista kautta putkeen haaveeksi, sillä Eurooppa-liigan karsintapaikkaan on matkaa peräti 13 pistettä. Betis on voittanut tällä kaudella sarjassa vain kahdeksan ottelua.
Alexis Trujillo valmentaa Betisiä loppukauden ajan.
Mucha suerte, míster.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toni Kroos: Real Madridissa valmentajille ei anneta juurikaan aikaa
- Sport: Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta La Ligassa
- Entinen Real Madrid -hyökkääjä varoittaa Viniciuksesta – ”Järjestys on kadonnut”
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa

- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista