Sevillan pelaajat rikkoivat kokoontumisrajoituksia – kuva kemuista nettiin, perässä seurasi anteeksipyyntö
La Liga on saanut ensimmäisen skandaalinsa Espanjan löyhennettyä koronavirusrajoituksiaan. Maassa oli ulkonaliikkumiskielto noin kahden kuukauden ajan, mutta nyt kotoa saa taas poistua. Kokoontumiset on kuitenkin yhä rajattu korkeintaan kymmeneen henkilöön.
La Liga -kauden on määrä jatkua noin 2,5 viikon kuluttua, mutta nyt Sevilla FC:n pelaajiston toimien pelätään vaarantavan suunnitelmia. Vähimmilläänkin tapaukseen osallistuneille pelaajille povataan rangaistuksia seuran taholta, sillä esimerkillistä heidän toimintansa ei ollut.
Mistä sitten on kyse? Sevillan pelaajista Lucas Ocampos, Franco Vázquez, Luuk de Jond ja Éver Banega osallistuivat viime lauantaina yksityiseen illanviettoon, joissa oli läsnä kaikkiaan 12 henkilöä. Siis kaksi enemmän kuin Espanjan tämänhetkiset kokoontumisrajoitukset sallivat. Esimerkiksi La Liga -seurojen pienryhmäharjoitukset on toistaiseksi rajattu kymmeneen henkilöön.
Kokoontuminen tuli julki, kun Éver Banegan vaimo latasi lauantaina kuvia Instagram-tililleen. Hän poisti kuvat vain vähän myöhemmin.
La Liga ja Espanjan jalkapalloliitto RFEF ovat neuvotelleet huolella Espanjan terveysviranomaisten kanssa siitä, millä ehdoilla kauden pelaamista voitaisiin jatkaa. Kauden keskeyttäminen olisi seuroille taloudellisesti massiivinen takaisku.
Yksi neuvottelujen keskeisistä kysymyksistä on ollut se, pitäisikö joukkueet määrätä pitkään yhteiseen karanteeniin ennen otteluiden pelaamista. Näin vältyttäisiin mahdollisilta uusilta tartunnoilta. Toistaiseksi tunnelma on ollut joukkuekaranteenien vastainen, mutta Sevillan pelaajien toiminta saattaa pakottaa La Ligan näihin yhteisiin keskittymisjaksoihin.
Koko kyseisiin puutarhajuhliin osallistunut pelaajanelikko pyysi tapahtunutta anteeksi kukin omilla Instagram-tileillään. Sevilla FC julkaisi anteeksipyynnöt kootusti Twitterissä.
Eräänlainen ennakkotapaus karanteenirikkomuksesta saatiin jo Saksan Bundesliigassa. Augsburgin valmentaja Heiko Herrlich poistui joukkueen hotellista ostamaan lähikaupasta hammastahnaa ja ihovoidetta. Karanteenirikkomuksen seurauksena Herrlich ei saanut osallistua Augsburgin ensimmäiseen koronatauon jälkeiseen otteluun.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Sport: Barcelona hankkii uuden maalivahdin ensi kesänä – tässä ykkösvaihtoehto
- Isä kehotti hollantilaistähteä jättämään Barcelona-siirron väliin
- Sergiño Dest kritisoi Xavia: ”Hän ei ollut rehellinen”
- Robert Lewandowski antoi suoraa palautetta Puolan valmennusjohdolle: ”En ole keskikenttäpelaaja”
- Barcelonalle hyviä uutisia Lamine Yamalista
- Lamine Yamal loukkasi takareittään – selvisi säikähdyksellä
- Ronald Koeman: Frenkie de Jong kaukana hyvästä pelikunnosta: ”Pelasi peläten”
- Sport: Barcelona saa pian maksettua velkansa Leo Messille
- Toni Kroos ilmoittautui UEFA:n valmennuskurssille – perustanut oman jalkapalloakatemian Madridiin
- Relevo: Barcelona kiinnostunut Arsenalin keskikenttäpelaajasta – sopimus päättyy pian
- Sport: Barcelona saa pian maksettua velkansa Leo Messille
- Barcelonalle hyviä uutisia Lamine Yamalista
- Ronald Koeman: Frenkie de Jong kaukana hyvästä pelikunnosta: ”Pelasi peläten”
- Toni Kroos ilmoittautui UEFA:n valmennuskurssille – perustanut oman jalkapalloakatemian Madridiin
- Relevo: Barcelona kiinnostunut Arsenalin keskikenttäpelaajasta – sopimus päättyy pian
- Luis de la Fuente hehkutti Lamine Yamalin erikoiskykyjä – ”Ihan kuin Jumalan taikasauvasta”
- Lamine Yamal loukkasi takareittään – selvisi säikähdyksellä
- Atlético-topparin vakavasta päävammasta lisätietoja
- Iniesta: Real Madridin ja Barcelonan takavuosien välirikko oli vaikeaa aikaa: ”Se ei ollut naurun asia”
- Wojciech Szczesny jyrähti pahasta tavastaan – ”Se ei kuulu kenellekään”