Quique Setién myönsi, että Neymarin valmentaminen olisi unelmien täyttymys: ”Ilahtuisin, jos Neymar liittyisi joukkueeseen”

Barcelonan päävalmentaja Quique Setién oli beIN Sportsin haastattelussa ja vastasi kysymyksiin koskien muun muassa Neymaria ja kauden jatkumista.
Neymaria on huhuttu takaisin Barcelonaan, mutta brasilialainen on vielä PSG:n pelaaja, vaikka huhut ovat velloneet pitkään.
− Olisi hienoa päästä valmentamaan häntä jonain päivänä. Rehellisesti sanottuna täytin yhden unelmistani päästessäni valmentamaan Lionel Messiä, mutta ilahtuisin, jos Neymar liittyisi joukkueeseen, Setién myönsi.
Setiénin ja Messin kommentit Mestarien liigaan liittyen ovat olleet viime aikoina paljon esillä. Messi on kertonut toivovansa joukkueelta parempia esityksiä kuin ennen koronataukoa.
Jotkut ovat tulkinneet argentiinalaistähden puheet kritiikkinä Setiéniä kohtaan. Messi tarkensi sanomisiaan ja korosti, ettei kritisoinut päävalmentajaa. Nyt Setién kertoi asiaan oman kantansa.
− Totuus on se, että me molemmat uskomme joukkueemme voivan voittaa Mestarien liigan. Se on totta, että aina on varaa kehittyä, mutta meillä on tarpeeksi taitoa voittaaksemme turnauksen.
Barcelona pelasi pudotuspelien avauskierroksen ensimmäisessä osaottelussa Napolia vastaan 1−1-tasapelin. Ottelupari on siis täysin auki, jos pelejä päästään jatkamaan Camp Noulla.
− Se on hankala turnaus, sillä yksikin lipsahdus voi johtaa pelien loppumiseen, Setién jatkoi.
La Liga on myös tauolla, mutta pelien odotetaan jatkuvan 12. kesäkuuta.
− Vaikka olemmekin sarjakärjessä, haluaisin, että mestaruus ratkaistaan kentällä, Setién sanoi.
Lähde: AS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Karmea takaisku – Nico Williams loukkaantui, vammasta lisätietoja
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä