Espanjalaispelaaja kyseenalaistaa: ”Miksemme saisi halata toisiamme maalin jälkeen, jos harjoittelemme koko viikon yhdessä?”
Raúl García kertoi hiljattain mielipiteensä otteluiden pelaamisesta tyhjien katsomoiden edessä. Lue uutinen täältä.
33-vuotias Athletic-peluri käväisi Marcan T4 –radio-ohjelman vieraana ja kyseenalaisti säännön, jonka mukaan pelaajat eivät saa halata toisiaan juhliessaan maalia.
Bundesliiga käynnistyi viime viikonloppuna, eivätkä pelaajat halanneet toisiaan maalinteon jälkeen. Espanjassa on kaavailtu samanlaista sääntöä, jonka mukaan kaikkea mahdollista turhaa kontaktia on vältettävä.
– Tyhjille katsomoille pelatessa ei tunnu, että pelaisi oikeaa ottelua. Ottelussa ei ole samanlaista rytmiä ja tuntuisi siltä kuin katsoisi harjoituksia. Jos pelaat tosissasi kilpailullisessa ottelussa, on siinä joka tapauksessa kontaktia.
– Kaikki säännöt, joilla yritetään estää koronaviruksen leviämistä, ovat mielestäni elintärkeitä, mutta en näe syytä sille, miksemme voisi halata toisiamme maalin jälkeen, jos harjoittelemme koko viikon yhdessä ennen otteluita.
Athletic tunnetaan fanaattisesta yleisöstään, ja seuralle San Mamésilla pelaaminen kannattajiensa edessä on ollut aina suuri etu.
– Meille San Mamésilla pelaaminen on kannattajien myötä aina suuri etu, ja sen menettäminen antaa tasoitusta. Meidän on keskityttävä entistä enemmän. Olen pelannut ennenkin tyhjille katsomoille ja se on vaikeaa.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde