Valioliigapuolustajan entinen agentti: ”On mahdollista, että hän siirtyy tänä kesänä Barcelonaan”

Valioliigassa pelaavan Leicesterin Caglar Söyüncÿ voi olla Barcelonan kohteena tänä kesänä. Asiasta kertoi topparin entinen agentti Mustafa Dogru.
Dogru kertoi AS:lle, että Barcelona oli kiinnostunut Söyüncÿstä jo neljä vuotta sitten, kun turkkilainen pelasi vielä kotimaansa Altinordussa. Söyüncÿ valitsi lopulta Barcelonan sijaan saksalaisen Freiburgin, josta hän siirtyi Leicesteriin kaksi vuotta myöhemmin.
– On mahdollista, että Söyüncÿ siirtyy Barcelonaan tänä kesänä, Dogru sanoi AS:lle.
– Barca halusi hänet jo neljä vuotta sitten. Neuvottelimme heidän [Barcelonan] kanssaan ja he esittelivät projektinsa. Me halusimme kuitenkin siirron seuraan, jossa hän [Söyüncÿ] saisi varmuudella peliaikaa edustusjoukkueessa. Siksi päädyimme Freiburgiin.
Dogrun mukaan muita potentiaalisia vaihtoehtoja Söyüncÿlle ovat Barcelonan lisäksi Liverpool ja PSG. AS:n tietojen mukaan myös Real Madrid ja Atlético Madrid seuraavat tarkasti Söyüncÿn urakehitystä.
23-vuotias Söyüncÿ on pelannut Leicesterissä yhteensä 43 ottelua, joista 35 tällä kaudella. Harry Maguiren lähtö Manchester Unitediin avasi Söyüncÿlle tien avaukseen.
Turkin maajoukkueessa Söyüncÿ on pelannut 28 kertaa.
Söyüncÿn sopimus Leicesterin kanssa ulottuu kesään 2023. Transfermarktin mukaan miehen siirtomarkkina-arvo on 32 miljoonaa euroa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus