Quique Setién ei usko Neymarin palaavan tänä kesänä Barcelonaan: ”On riskialtista puhua siirtomarkkinoista”
Barcelonan päävalmentaja Quique Setién ei usko Neymarin palaavan tänä kesänä siirrolla Barcelonaan Paris Saint-Germainista, johon hän siirtyi katalonialaisseurasta 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla vuonna 2017.
Neymar haluaisi palata Barcelonaan, ja Barcelona tiettävästi haluaisi brassitähden takaisin, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. PSG ei ole suostunut luopumaan halvalla ökyhankinnastaan, jolla on sopimus pariisilaisten kanssa vuoteen 2022 saakka.
Koronaviruksen aiheuttama epävarmuus on kaiken lisäksi omiaan luomaan siirrolle uusia esteitä, ja sen tietää myös Setién.
− 222 miljoonaa euroa hänestä? Ei, en usko, että kukaan voi käyttää nyt niin paljon rahaa, Setién sanoi Gazzetta dello Sportin mukaan.
− Ja pienemmät seurat taistelevat pitääkseen päänsä pinnan yläpuolella. Monet elivät ihan rajoilla, ja kun kriisi tuli, ovat ne nyt pahoissa vaikeuksissa. Jalkapallo ei pysynyt hallinnassa, Setién pohti.
Barcelonaan on Neymarin lisäksi yhdistetty myös muun muassa Juventuksen Miralem Pjanić. Setién sanoi, ettei tiedä asiasta mitään.
− Pjanić on toinen hyvä pelaaja, mutta tällä hetkellä on riskialtista puhua siirtomarkkinoista, Setién totesi.
Lähde: Goal
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen