Lähde: Dortmund kiinnostunut kahdesta La Liga -taiturista – kummatkin nostaneet valtavasti markkina-arvoaan
Kuva: Getty Images
Saksalaisen Bildin mukaan Dortmund olisi kiinnostunut korvaamaan seurasta mahdollisesti poistuvan Jadon Sanchon Sevillan Lucas Ocamposilla tai Valencian Ferran Torresilla.
Huippulupaava 20-vuotias Sancho pelaa loistavaa kautta Dortmundissa. Oikea laituri on viimeistellyt tällä kaudella 17 maalia ja antanut 19 maalisyöttöä.
Nuorukainen on siten luonnollisesti herättänyt lähes kaikkien suurseurojen kiinnostuksen, ja mediatietojen mukaan on mahdollista, että Dortmund päätyy myymään Sanchon hurjalla summalla kuluvan kauden jälkeen.
Ocampos ja Ferran olisivat astetta edullisempia korvaajia Sancholle.
Sevilla hankki Ocamposin Marseillesta viime kesänä 15 miljoonalla eurolla ja argentiinalainen on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. Argentiinan A-maajoukkuepelaaja on tehnyt tällä kaudella La Ligassa komeat kymmenen maalia ja on ollut samalla yksi pelipaikkansa parhaista koko sarjassa. Sevilla ei tiettävästi suostu myymään Ocamposia alle 65 miljoonalla eurolla.
20-vuotiaan Ferranin tilanne on mielenkiintoinen. Nuorukainen on noussut Valencian ehdottomaksi luottomieheksi ja samalla Transfermarktin mukaan seuran arvokkaimmaksi pelaajaksi. Ferranin sopimus Valencian kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, eikä seuran oma kasvatti ole suostunut Valencian jatkosopimustarjouksiin. Ferran olisi siten saatavissa ilmaiseksi jo vuoden kuluttua, mutta Valencian odotetaan parantavan taloudellisesti aiempia jatkosopimustarjouksia pitääkseen huippulupauksensa Mestallalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan

- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee